lauantai 26. marraskuuta 2016

Pientä takapakkia

Eilen koittaneen vapauden - eli piuhojen irroittamisen - jälkeen on ollut mukava olla liikkeellä. Ensimmäisen kerran olin fysioterapeutin kanssa ja silloin olo tuntui vielä sen verran hontelolta, etten uskaltautunut lähteä portaisiin kävelemään, vaikka fysioterapeutti ehdotti. On muuten ollut hyvä fysioterapeutti: pakottanut jumppaamaan joka päivä. ;) Lupasin ottaa rutiiniksi.

Kun olo siitä sitten entisestään kohentui, uskalsin lähteä vähän itsenäisesti urheilemaan: kävelin portaat alas ala-aulaan asti eli 4 x noin 10 askelmaa. Ajoin hissillä ylös. Kun päivä siitä eteni, tein treenin toisinpäin: hissillä alas ja portaita ylös. Toistin tuon vielä illalla saatettuani perheeni sairaalan ulko-ovelle. Olo oli oikein hyvä. Alkoi tuntua siltä, että olen väärässä paikassa. Aioin lähteä tänään kotiin.

Sitten yhtäkkiä puoli kymmenen aikaan aloin palella ja olo tuntui kuumeiselta. Mittari näytti 37,0 astetta kymmeneltä ja vielä vähän puolen yön jälkeen. Kuume ei siis kunnolla noussut, vaikka oloni puolesta niin luulinkin. Syömäni särkylääkemäärä estää kyllä varmasti kuumetta nousemasta. Nukuin yön oikein hyvin. Nyt aamulla lämpöä ei ole ollut, mutta pää ei ole terveen oloinen. Kurjaa. En uskalla lähteä tässä kunnossa vielä kotiin. Olisi inhottavaa joutua mahdollisesti kotona arpomaan, lähteäkö päivystykseen, jos kuume sitten nousisi kunnolla. Lastenkin kannalta on parempi, että sairaalapäivät tulevat kaikki putkeen ja kotiin tulee mahdollisimman hyväkuntoinen äiti.

Juuri kävi lääkäri tässä. Se sappirakkoni tammikuussa poistanut. Sovittiin että klo 12 otetaan labrat - aamulla niitä ei otettukaan - ja seurataan tilannetta. Huomiseen olen nyt täällä ainakin. Tässä tilanteessa on aina pelkona, että J-pussin saumat ovat pettäneet. Toivottavasti eivät ole.

Lääkäri kirjoitti myös ehdotuksestani Somac-reseptin. Vatsansuojalääke. Joskus sitä on suositeltu, kun olen syönyt paljon muita lääkkeitä. Nyt en ole sitä saanut, mutta kirurgi piti sitä järkevänä heti kun asiasta kysyin. Kysyin myös patologilausunnosta peräsuolen osalta. Hän arveli, että ei ole nähty tarpeelliseksi pyytää lausuntoa kiireellisenä, joten vastauksen saamiseksi menee kuukauden päivät. Ei  sillä niin kiire; luotan kirurgin silmiinkin, jotka eivät nähneet mitään syöpään viittaavaa.

Kun sairaalakeikkoja on takana useampi, niin tähän systeemiin alkaa muodostua rutiinia ja osaan ja uskallan osallistua nyt itse enemmän hoitoni suunnitteluun. Uskon, että aktiivinen potilas saa parempaa hoitoa kuin passiivinen. Lisäksi olen tyyppinä sellainen, joka elää paremmin faktatiedon kanssa - oli se sitten positiivista tai negatiivista - kuin epätietoisuuden kanssa.

3 kommenttia:

  1. Harmillista tuo lämmön nousu. Toivottavasti se olisi vaan joku elimistön sopeutumisreaktio...
    Tsemppiä!
    -sisko-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Se oli varmaan vaan jotain ihan normaalia leikkauksen jälkeistä oireilua.

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)