Helpotuksen huokaus

Täällä blogissa on ollut hiljaista, liian hiljaista. Pitää melkein pyytää anteeksi. Tiedän että teitä on ollut monia, jotka olette kanssani odottaneet, mihin tämä tie taas kääntyy, mitä tässä tarinassa käy tällä kertaa. Olisitte ansainneet, että olisin käynyt antamassa väliaikatietoja. Elämäni on ollut viime aikoina kuitenkin liian täysinäistä ja toisaalta väsynyttä, jotta olisin osannut ottaa aikaa sille, että olisin istahtanut alas ja kirjoittanut kuulumisia. Ja itse asiassa faktoja ei ole ollut.

Nyt päästän teidän jännityksestä, vaikka kyllähän tuo otsikkokin tärkeimmän paljasti: eilen aamulla olin J-pussin tähystyksessä eikä kirurgi löytänyt sieltä mitään syöpään viittaavaa! Suolen limakalvot olivat kuulemma oikein hyvän näköiset. Olo oli tuon toimeenpiteen jälkeen ja on edelleen valtavan helpottunut. En ollut ymmärtänytkään, että olin jännittänyt tulosta niin paljon. Onnenkyyneleet tulivat silmiini, kun kirurgi kertoi, että mitään ei löytynyt. Vaikutti kirurgikin onnelliselta puolestani. Ei olisi varmasti ollut helppoa hänelle jo toistamiseen joutua olemaan se pahan ilman lintu, joka kertoo minulle syöpälöydöksistä.

Elämä ennen toimenpidettä oli kaukaisten vieraiden ja sairaiden lasten myötä hektistä, joten en ehtinyt onneksi jännittämään sitä. Koska olin ollut samaisessa tähystyksessä kerran aiemmin juuri ennen joulua, niin tiesin, ettei se ole miellyttävä eikä kivuton, vaikka ei kauaa kestäkään. Toimenpidekammo siihen päälle, niin viime metreillä meinasi iskeä pakokauhu. Onneksi vastassa oli hyvä sairaanhoitaja, joka onnistui vakuuttamaan minut ilokaasun tuomasta avusta. Synnytyksissä en ole ilokaasua pahoinvoinnin pelossa suostunut edes kokeilemaan, mutta nyt ajattelin, ettei ole mitään menetettävää. Leijuin sitten ihmeellisessä, sekavassa olotilassa koko toimeenpiteen ajan enkä joutunut kärsimään, etenkin kun sen verran kuitenkin olin "tajuissani", että paineen kasvaessa vatsassa ymmärsin päästellä ilmoja pihalle, niin kuin noissa peräteitse tehdyissä skopioissa kuuluu tehdä. Suosittelen ilokaasun käyttöä lämpimästi!

Jo ennen tähystystä kirurgi arveli, että PET-kuvauksessa näkynyt löydös olisi vain suht tuore leikkaussauma, mikä sitten mitä ilmeisemmin oli totta. Hän sanoi kuitenkin, että seurantaa tehostetaan nyt vähän ja kolmen kuukauden päästä suolisto magneettikuvataan. Tiheä seuranta on vähän kaksipiippuista: toisaalta on hyvä kun seurataan, mutta kun elämä kulkee sykleissä seurannasta toiseen, niin olisi henkisesti helpompaa, jos tuo sykli olisi pidempi, jolloin voisi huoahtaa pidemmäksi aikaa kerrallaan.

Tähystyksen jälkeen olo oli vähän pahoinvointinen, mikä toisaalta ei välttämättä johtunut pelkästään ilokaasusta ja suoleen pumpatusta hiilidioksidista vaan myös siitä, etten ollut syönyt mitään 14 tuntiin. Meillä puolisuolisilla suolatasapaino järkkyy helposti ja ainakin minä reagoin siihen muun muassa pahoinvoinnilla. Kanttiinin antimien voimin olo koheni, ja kun puoli tuntia oli kulunut ilokaasun käytöstä ja oli lupa taas lähteä auton rattiin, olin täysissä voimissa. Kanttiinissa sisälläni kupli hyvänolontunne ja semmoinen kutkutus, että "ettepäs tiedäkään te muut täällä istuvat, että minullapas ei enää olekaan syöpää!" :)