tiistai 2. toukokuuta 2017

Puolilleen tankattu

Nyt on käyty verestämässä muistoja onkologisen poliklinikan päiväosastolla. Siellä samassa paikassa siis, jossa tiputettiin sytostaatit. Tuttu paikka, tuttu henkilökunta. Oikein kotoista siis, voisi kuvitella. Mutta kun tuttua oli myös se orastava pahoinvointi, joka alkoi jo ennen kuin astuin ovesta sisään sekä jännityksen aiheuttama sydämentykytys sairaalalle ajaessani, niin kokonaisuutta ei oikein voi kuvailla sanalla 'kotoinen'.

Ihan turhaan en jännittänyt. Kanyyli osui kohdalleen vasta kolmannella yrittämällä. Toisen yrityksen kohdalla päässä jo vippasi ja kolmas kerta jännitti jo ihan tosissaan. Siinä vaiheessa onneksi astui toinen hoitaja kehiin, ja hoitajan vaihto aiheuttaa aina tietynlaisen turvallisuuden tunteen, koska totta kai sitä potilaana olettaa, että nyt haettiin paikalle joku kokenut piikittäjä. Pitäkää omana tietonanne, jos tiedätte, että asian todellinen laita on se, että toinen hoitaja on ihan kuka vaan, joka ehtii. ;) Kolmannenkin kerran onnistuminen oli hieman epävarmaa ja hetken aikaa jouduttiin seurailemaan, että turpooko käsi vai ei eli oliko neula osunut suoneen vai ei. Ei onneksi turvonnut, eli osui ja upposi.

Itse tiputus oli sitten ihan helppo: keittosuolaa, rautaa ja keittosuolaa. Käsi tuntui raskaalta ja rasittuneelta, mutta tuntemus hävisi pian tiputuksen päätyttyä. Tänään voi ilmaantua päänsärkyä ja huippausta mutta ei välttämättä. Pahoinvointi ei ole päättynyt oikein vieläkään, vaikka olen syönyt ja ollut tovin kotona. Pahoinvointi on siis puhtaasti henkistä sorttia, joten täytyy nyt vain pistää tämä teksti pakettiin ja lakata ajattelemasta koko paikkaa.

Syy tänään ja ensi viikolla saamaani rautatankkaukseen on se, että "potilaalla on krooniseen raudanpuutosanemiaan viittaavaa kuvaa". En tavannut lääkäriä tänäänkään, mutta sain hänen kirjoittamansa sanelutekstin ja veriarvoni. Niistä asia selvisi niin hyvin, etten kokenut tarvitsevani uutta soittoaikaa. Lääkäri oli kirjoittanut sanelun loppuun, että "potilasta yritetty tavoittaa puhelimitse useamman kerran, ei saatu yhteyttä." Mies kommentoi tuohon, että se pitäisi pyytää oikaisemaan muotoon "potilaalle yritetty soittaa useamman kerran saman minuutin aikana hänen oltuaan hammaslääkärissä. Sen jälkeen potilaasta ei ole välitetty eikä yritetty soittaa uudestaan". Mielestäni tuon miehen vaativan oikaisun toista virkettä pitäisi vielä jatkaa sivulauseella "mikä on aiheuttanut potilaan lähiomaiselle selvästi mielipahaa ja kärsimättömyyttä". :D

Hemoglobiini sinänsä ei ollut mikään järjettömän huono: 108. Yhdessä huonojen muiden punasoluarvojen sekä huonojen rauta-arvojen kanssa tilanne on kuitenkin aneeminen.
Liitän tähän viimeviikkoisia pielessä olevia veriarvoja. Suluissa on viitearvot. Näiden allaolevien lisäksi otettiin valkosoluarvoja, jotka olivat normaalit.

fP-Fe 5,2 (9,0-34,0)
P-Ferrit 8 (15-150)
B-Hb 108 (117-155)
E-MCV 73,2 (82,0-98,0)
E-MCH 22,8 (27,0-33,0)
E-MCHC 311,0 (320,0-355,0)
B-Trom 530 (150-360)

Kaksi ensimmäistä arvoa kertoo raudan määrästä veressä. E-MCV ilmoittaa punasolujen keskitilavuuden femtolitroissa. E-MCH kertoo, kuinka monta pikogrammaa yhdessä punasolussa on keskimäärin hemoglobiinia. E-MCHC kertoo, kuinka monta grammaa hemoglobiinia on litrassa punasoluja. Hb-arvohan kertoo kuinka monta grammaa hemoglobiinia on litrassa kokoverta.

Kuukauden päästä ensi viikkoisesta tiputuksesta otetaan uudet veriarvot. Jos ne eivät ole parantuneet, rautatiputuksia jatketaan.

Minullahan meni sytostaattitiputukset viime vuonna hienosti. Ainoastaan toisella kerralla olin ongelmissa, kun voimakas pahoinvointi alkoi jo tiputuksen aikana, mutta minkäänlaisia allergisia reaktioita en noista myrkyistä saanut. Toiset saavat. Kaksi kertaa - tänään viimeksi - olen todistanut, kun vierustoverilla kasvot ja kaula alkavat punoittaa ja keho lämpiää. Siinä vaiheessa paikalla on salamana useampi hoitaja, tiputus keskeytetään, verenpaine mitataan, sermit vedetään sängyn suojaksi ja soitetaan lääkärille. Vaikka tilanne on vähän pelottava sivullisellekin, saatikka asianomaiselle potilaalle, niin kunnioitusta herättää se, millä vakavuudella hoitajat suhtautuvat asiaan. Ei jäädä odottelemaan enempiä oireita, vaan toimitaan heti. Ihmishengillä ei selvästikään leikitä. Tuonne paikkaan on turvallista mennä taas reilun viikon päästä, vaikka ei se mukavalta tunnukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)