Reissussa suolen kanssa

Viikko sitten kotiuduimme mieheni kanssa Keski-Euroopan kesästä. Tekipä hyvää irroittautua arjesta ja saada lämpösäteilyä kroppaan. Kaiken muun hyvän lisäksi sattui nimittäin kelit kohdalleen! Tilanne reissuun lähtiessähän oli sellainen, että vain 1,5 vrk aiemmin olin juuri selviytynyt suolitukoksesta. Välilaskun aikaan Helsinki-Vantaalla joku yhtäkkinen järjenääni meinasi aiheuttaa minulle sisäisen paniikin, ja painokkaasti lausuin miehelleni, että jättäisimme nousematta seuraavaan koneeseen. Miehen järjen ääni oli onneksi huonosti provosoituvaa sorttia ja niin tuo meidän matkamme lopulta toteutui. Hyvä niin! Suoli oli oikein kunnollinen koko reissun ajan. Sieti ollakin. Olisi muuten saanut jäädä kotiin naulakkoon roikkumaan seuraavalla kerralla!

Reissussa en ottanut turhia riskejä. En syönyt mitään, minkä kuvittelin tai olin kuullut aiheuttavan helposti tukoksia. Aika paljon onneksi jää tuon listan ulkopuolelle, vaikka siemenet, pähkinät, tomaatinkuoret ja mansikat aika lailla kismittävätkin. Matka kokonaisuudessaan oli onneksi niin lunki, että suolentoiminnan puolihysteerinen tarkkailu ei saanut kokonaisstressimäärää nousemaan kovin korkeaksi. Tuo puolihysteeriys on jatkunut matkan jälkeenkin. Siihen kuuluu kaksi osaa: ensinnäkin se, että suolen täytyy toimia riittävän usein, että ei synny huolta, että se olisi jumissa. Toiseksi sitten kun on juuri helpottunut siitä, että suolella on tyhjenemisen tarve, niin siinä pöntöllä istuessa syntyy huoli siitä, että minkälaista tuotos sillä kertaa on. Tuotoksen koostumukselle ei ole optimitilaa, koska jos se on kovin löysää, pelkään, että se on "ohivuotoa" eli tukoksen ohi pääsevää ulostelirua ja jos se on jämäkämpää, pelkään, että se jämäkkyys pistää suolen tukkoon. Jos uutta tukosta ei nyt vähään aikaan tule, niin täytyy toivoa, että tuo hysteeriys lakkaa.

Nyt olen taas reissussa. Kotimaassa tällä kertaa mutta tarpeeksi monen sadan kilometrin päässä kotoa, jotta suolihuoli on väkisinkin voimistunut. Lähimpään sairaalaan ei ole onneksi kuin reilun puolen tunnin ajomatka, mutta se on vieras paikka vieraine lääkäreineen ja hoitajineen. Ei ole varmuutta siitä, että siellä homma pelaa, vaikka todennäköisesti niin tekeekin. Mutta ei suurin huoli ole todellakaan se sairaala vaan se kipu. Se jäätävän tuskainen, epätoivoinen kipu ja sen aiheuttamat henkiset takaumat. Juuri silloin pitäisi saada olla kotona ja miehen mielellään huutoetäisyydellä. Jos tukos tulisi juuri nyt, ei kumpikaan edellämainituista toteutuisi. Täytyy toivoa, että tukoksetkin ovat kesälomalla.