perjantai 14. heinäkuuta 2017

Säteilevä äiti

Olin tänään luuston gammakuvauksessa. Kuvaukseen sisältyi myös ct-kuvaus. Kuvaussessio alkoi klo 9.30, jolloin minun oli määrä mennä sairaalan isotooppiyksikköön. Oli ihan uudenkarheat tilat, vasta kuukauden käytössä olleet. Tiesin jo etukäteen, että päivän kulku menee niin, että aamulla käyn saamassa radioaktiivista merkkiainetta suoneen ja varsinainen kuvaus on vasta kolmen tunnin kuluttua, kun merkkiaine on levittynyt kaikkialle. Luuston gammakuvauksessa käytetään merkkiaineena sellaisen radioaktiivisen alkuaineen kuin teknetium (Tc) erästä isotooppia. (Pieni kemian kertaustunti tähän samaan: alkuaineen eri isotoopeilla on sama määrä protoneja (ja elektroneja) mutta eri määrä neutroneja.) Muuten en ole jaksanut perehtyä tuohon kuvaustapaan muuta kuin sen verran, että sillä pitäisi saada selville luustoon levinneet syöpämetastaasit eli etäpesäkkeet.

Ennakkoon saamissani papereissa luki, että merkkiaineen aiheuttaman radioaktiivisen säteilyn takia pitkäaikaista kontaktia lapsiin olisi vältettävä lopun päivää. Hoitajat kuitenkin olivat tiukempia asian suhteen ja kehottivat lähtemään evakkoon päiväksi. Se tuntui varsin hankalalta vaihtoehdolta tilanteessa, jossa seuraavana aamuna aikaisin ollaan lähdössä reissuun ja minä olen meidän perheen pakkaaja nro 1. Päädyimme siihen, että mies ja lapset lähtivät mummolaan. Hetken aikaa olimme yhdessä kotona, mutta nuorimmaiselle kehiteltiin ulkoaktiviteettia. Isommat ymmärsivät pysyä kaukana, kun kerroimme, että olen saanut vaarallista ainetta. Äitiriippuvainen neiti-kohta-4v oli kuitenkin silmin nähden helpottunut, kun lupasin, että äkkiä voi käydä halaamassa. Yöllä on odotettavissa huutokonsertti, kun kaksivuotias joutuu tyytymään isänsä seuraan. Ehkä ihan tervettä vieroitusta... Huomenna saan taas elää normaalisti.

Kuvauksessa olin selälläni kapealla sängyllä ja kädet oli "sidottu" leveillä remmeillä sivuille. Oli varsin turvallinen olo. :) Päälleni laskeutui iso levy hyvin lähelle kasvoja. Oli parempi pitää silmät kiinni. Mitään ääntä ei kuulunut enkä tuntenut sängyn liikettä. Liu'uin levyn alla tai levy liikkui, en tiedä, luulen ensimmäistä. Lisäksi levy ilmeisesti pyöri ympärilläni. Tuo ensimmäinen kuvaussessio kesti 17 minuuttia. Siinä kuvattiin koko luusto. Sitten oli pieni tauko. Toisessa kuvaussessiossa makasin kädet ylhäällä vartalon jatkeena. Kuvaus kesti puoli tuntia ja siinä kuvattiin erityisesti kipeät kohdat eli keskivartalon seutu sekä otettiin lopuksi koko vartalon ct. Käsivarret huusivat jo armahdusta loppuvaiheessa ja luulen, että matalammalla kipukynnyksellä olisin huutanut itsekin. Aika puutuneet oli paikat!

Kaiken kaikkiaan kuvaus oli helppo juttu. Hiukan työlästä oli tietenkin tuo lasten karttelu, mutta sainpa kerrankin pakata rauhassa! Kuvauksen aikana lähes nukuin enkä ajatellut sitä, mitä tehdään. Mutta eilen illalla kyllä jännitti. Ei itse toimenpide vaan tulokset. Googlettelin nimittäin eilen illalla ensimmäistä kertaa luustoon levinnyttå syöpää, ja kyllähän sieltä löytyi asioita, jotka täsmäsivät. Sen ei silti tarvitse tarkoittaa yhtään mitään.

Tiedän, että aivoni kuitenkin työstävät nyt pikku hiljaa ajatusta uusista hoidoista, vaikka toinen osa minua uskookin kuvien olevan puhtaat. Tajusin eilen illalla, että toisin kuin 1,5 vuotta sitten saatuani syöpädiagnoosin, nyt ajatus ei ollenkaan lennä niin nopeasti kuolemaan ja lasten selviytymiseen. Nyt tiedän, mitä syöpähoidot voivat pitää sisällään ja tiedostan, että ennen kuolemaa hoitopolulla on noin miljoona askelta. Ei ajatus jaksa lentää kovin monenkaan askeleen päähän, kun jo aivan ensimmäistenkin askelten pelkkä ajattelu uuvuttaa. Yritän olla antamatta jossittelulle sijaa.

3 kommenttia:

  1. Löysin blogiisi fb-kaveruutemme kautta ja luin sieltä täältä. Lämpimiä ajatuksia lähetän sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit. Kiitos lämmöstä! <3

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)