tiistai 29. elokuuta 2017

Arki lääkitsee

Arki on vienyt. Se on vienyt valtaosan ajasta, mutta se on vienyt myös ajatukset toisaalle. Se on vienyt minut taas askeleen kohti tervettä elämää. Arki on tällä hetkellä myös ainoa lääkkeeni. Kun reilut viisi viikkoa sitten aloitin mielialalääkityksen, psykiatri sanoi, että yleensä lääkettä syödään vähintään vuosi. Minun vuoteni hurahti nopeasti ja oli ohi jo kolmessa ja puolessa viikossa. Suoleni nimittäin kertoi mielipiteensä lääkkeestä hyvin nopeasti sen aloittamisen jälkeen. Päivisin aloin käymään hyvin tiheästi vessassa ja tuotos oli punaisen sävyistä vesiripulia. Öisinkin palasin vähintään kahden vessareissun tahtiin. Arjessa on niin paljon muistettavia asioita, että vessakäyntien lukumäärän laskemiseen ei aivokapasiteettini enää riitä ja sen ainoan kerran kun niitä laskin, näytti tuloksesta tulevan niin masentava, että lopetin hyvissä ajoin. Toisena työpäivänä olin nimittäin kello 13:een mennessä käynyt vessassa viisi kertaa. Siitä voi päätellä, että kaksi kättä ei olisi laskemiseen riittänyt koko vuorokauden ajalle. Hiukan alkoi hirvittää, miten oppitunnit sujuvat...

Pääsin sitten hoitavan psykiatrini vastaanotolle ja yksimielisesti olimme lääkityksen lopetuksen kannalla. Hän kirjoitti minulle reseptin toisesta lääkkeestä, mutta päädyimme siihen, että aloitan sen vasta, jos tunnen, etten selviä ilman sitä. Parin ensimmäisen hankalan, lääkeettömän päivän jälkeen olen selvinnyt puolitoista viikkoa hienosti ilman. Lisäpontta selviämiselle antaa se, että vaikka vessareissujen määrä onkin vähän inhimillistynyt, niin edelleen käyn siellä usein ja tuotoksen väri on väärä; suoli on vuotanut verta nyt yli kuukauden. Ei siis kauheasti houkuta lähteä kokeilemaan, mitä jokin muu lääke aiheuttaa. Ajattelin antaa suolelle mahdollisuuden omatoimiseen parantumiseen lääkityksen aiheuttamasta shokista, mutta se ei näytä tuottavan tulosta. Täytynee soittaa kirurgian poliklinikalle ja kysellä apuja. Ei vaan antibioottien syöminen nappaa, mutta en oikein tiedä millä muulla sitä hoidetaan. Ja tutkimuksiin - ei kiitos!

Ensimmäiset puolitoista viikkoa töissä olivat karun rankkoja. Onneksi lopulta ymmärsin, että ne olivat rankkoja monelle muullekin opettajalle, eikä asialla sinänsä ollut mitään tekemistä sairaustaustani kanssa. Nyt tuntuu jo siltä, että selviän työstäni. Työtuntien määrä vaikuttaa osuneen kohdalleen. Enempää en millään jaksaisi, kun nämä nykyisetkin oppitunnit valmisteluineen ja muine työhön liittyvine hommineen ja kokouksineen imevät tehot naisesta aika kiitettävästi. Kaksivuotiaamme yöseikkailut laskevat lisäksi omalta osaltaan yöuneni laatua, joten päiväunille on tilausta aina kun siihen on tilaisuus. Kolmen päivän pituisen viikonlopun suoma lataus antaa onneksi aina voimia jaksaa uusi neljän päivän työviikko. Sopivaa kannustusta työssäjaksamiseen tuo myös se, että työeläkeyhtiöni Keva lähetti minulle armeliaasti myönteisen osakuntoutustukipäätöksen. Paitsi että kukkaro kiittää, tuo se myös hyvää mieltä, kun tunnen, että yhteiskuntamme hyväksyy myös tällaiset toipilaat eikä vaadi meiltä liikoja, vaan haluaa auttaa meitä pikku hiljaa takaisin työelämään niin, että saamme edetä oman jaksamisemme emmekä taloudellisten paineiden ehdoilla. Ymmärrän toki, että tässä asiassa kaikki ammattiryhmät eivät ehkä ole ollenkaan samalla viivalla.

Sain myös vihdoin toisenkin myönteisen päätöksen: Kela myönsi minulle kuntoutuspsykoterapiaa. Sen hakeminen oli kyllä työvoitto. Kela tekee paljon hyvää ja mahdollistaa tuillaan paljon, mutta kyllä sen byrokratian määrä on loputon, huhhuh! Torstaina tapaan ensimmäistä kertaa psykoterapeutin. Toivon, että hänen työskentelytapansa kolahtaa kerralla ja pääsemme heti samalle aaltopituudelle niin, ettei minun tarvitsisi käydä kenenkään muun terapeutin luona tutustumiskäynnillä. Toivottavaa olisi, että terapia pääsisi alkamaan mahdollisimman pian ja sekin edesauttaisi sitä, että selviäisin kokonaan ilman mielialalääkitystä.

2 kommenttia:

  1. Tai rauhoittaisiko kortisonikuuri suolen tilanteen? Joko tbl-muodossa tai Colifoam (jos sitä jostain apteekista vielä saa).

    Tsemppiä!

    Pirke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Odotan puhelua tänään kirurgiselta poliklinikalta. Täytyy keskustella sieltä soittavan hoitajan/lääkärin kanssa. Kortisoni kuulostaa paremmalta kuin antibiootti.

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)