Taas tukos

Tästä blogista ei totta totisesti pitänyt tulla mitään suolitukospäiväkirjaa! Ja kuitenkin nyt tuolle saralle syntyy lisätekstiä. Turhan vähän on aikaa edellisestä tukospäivityksestä. Alle kaksi viikkoa. Ihan liian vähän.

Se alkoi eilen alkuillasta. Tuli semmoinen olo, että ei kai vain tässä ole vatsatauti iskemässä. No kaikeksi onneksi ei ollut, koska silloin emme mieheni kanssa nousisi huomenna lentokoneen kyytiin niin kuin on tarkoitus. Kymmenen vuotta on nimittäin avioliittoa takana.

Kipu ei tullut tällä kertaa aaltoina vaan sitten kun se iski, niin sitä sitten kesti. Alussa sain sen vaimennettua, kun makasin paikoillani tietyssä asennossa, mutta pian ei enää asennolla ollut väliä ja kiputaso oli koko ajan korkealla. Tajunnan rajamailla kävin usean kerran. Samalla oli paha olo, röyhtäytti ja vatsa turposi. Oksentelu tuli kuvioon suht pian, mutta vaikka oksensin moneen kertaan vatsan tyhjäksi sappinesreitä myöden, ei sillä ollut mitään vaikutusta oloon. Oikeaa reittiä vatsasta/suolistosta ei poistunut mitään. Kaiketi noin yhdentoista aikoihin löysin kivuttomamman asennon ja uupuneena nukahdin. Puolenyön aikoihin heräsin siihen, että oli kiire vessaan. Silloin suoli räjähti auki. Moneen otteeseen vesiripulia ja paljon! Miksiköhän tuotos meneekin niin vetiseksi?

Tämä päivä on ollut vähävoimainen ja olo hyvin heikko. Harkitsin nesteytykseen lähtöä, mutta sain sitten syömisellä oloa kohennettua sen verran, että päätin olla lähtemättä.

Täytyy ryhtyä tarkemmaksi syömisen suhteen, niin vaikeaa kuin se minulle onkin. Mutta on se kipu jotain niin järkyttävää ja lamauttavaa, että sitä kyllä on motivaatio välttää. Oletetukseni on, että suoleen on nyt muodostunut jokin tiukempi kohta, johon rasva ja sulamaton kasvimassa jämähtävät helposti. Kivun keskellä ajatukset olivat hyvin synkät: tätäkö tämä on koko loppuelämä? Mielestäni minun kärsimysmittani on jo täynnä.