Sen jälkeen kun olin eilen valuttanut elämästäni täydellisen hukkaan kuusi tuntia istumalla päivystyksessä saamatta käytännössä mitään apua vaivaani, ei ajatukseni olleet kaikilta osin painokelpoisia ja jäi siis tilanne päivittämättä tänne. Jos asian noin niin kuin nätisti ilmaisee. Hiukan nimittäin kypsytti.
Otettiin siellä kuitenkin labrakokeet. Valkosoluarvot normaalit mutta Crp 45. Se kertoi sen, että tilanne ei ole hälyyttävä, mutta jossain on tulehdus. (Normaali pussiitti ei nosta mulla tulehdusarvoja.) Toki sain lopulta tavata lääkärinkin, mutta hänen osaamisensa ei riittänyt auttamaan mua. Tilanne oli meille molemmille äärimmäisen turhauttava. Eniten pänni kuitenkin se, että päivystyksessä istutettiin minunlaistani, joka varsin hyvin olisi pärjännyt kotona, kun tilanne oli se, että henkilökuntavajaus oli mittava ja potilaita liikaa. Olisivat tulleet sanomaan että ”Tack och adjö, sinuun ollaan yhteydessä huomenna.” Täytyisi antaa rakentavaa palautetta.
Lääkäri kirjoitti toki kiireellisen lähetteen gastropolille ja tänään soitin sinne itse perään ibd-hoitajan puhelinajalla. Odotan huomenna sieltä puhelua takaisin, kunhan hoitaja pääsee juttelemaan minua aiemminkin hoitaneen lääkärin kanssa.
Samanaikaisesti olen tietysti koko ajan toivonut, että kipu katoaisi yhtäkkiä. Mutta ei. Se ei itse asiassa vessan ulkopuolella ole enää niin tuntuva eikä jatkuva kuin viikonloppuna, mutta vessareissut ovat tuskallisia. Onneksi antibiootti on tehnyt sen, että päivittäinen istuntojen määrä on suurin piirtein puolittunut siitä noin viidestätoista, mitä se viikko sitten oli, mutta toisaalta jos olisin edelleen vesiripulilla, ei tarvitsisi niin pinnistellä ja kipu olisi luultavasti pienempi. Valitettavasti on pakko todeta, että olen alkanut odottaa tähystykseen pääsyä, niin inhottavaa kuin se onkin. Toki muistutin hoitajaa tänään suhteestani ilokaasuun ja toivon, että tuo suhde saa säilyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)