Syöpä on osa minua

Kuten pari postausta taaksepäin kirjoitinkin, uskon, että kannan syöpäkokemuksiani pitkään mukanani riippumatta siitä, jääkö syöpä nyt taakseni vai ei. Olen keväästä asti tuntenut, että syöpä ja koko tämä sairastaminen on iso osa minua tällä hetkellä. On vaikea olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka joko ei tiedä sairaudestani tai on kuin sairauttani ei olisikaan. Jälkimmäinen on tietysti edellistä hankalampi. Kun tosiasiat ovat selvillä, voin puhua ihan mistä muusta asiasta vaan; ajatuksiini mahtuu toki muutakin kuin syöpä.

En ole osannut oikein pukea sanoiksi sitä, miltä syövän olemassaolo tuntuu. Sitten eilen luin erään astetta vakavampaa syöpää sairastavan blogia, ja siellä hän osasi täydellisesti ilmaista tuon asian: Syövästä on tullut merkittävä osa identiteettiäni. Eihän tuota selkeämmin voisi sanoa. Jos minun pitäisi nyt kertoa jollekin viisi tärkeää asiaa itsestäni, olisi syöpä varmasti niistä yksi.

Vakavasta sairaudesta tulee väistämättä osa identiteettiä, koska se muovaa ajatustapaa niin paljon. Elämässä on loppujen lopuksi valtava määrä asioita, jotka ovat osa ihmisen identiteettiä. Minä en olisi juuri tällainen minä, jos olisin kasvanut jossain muualla kuin Helsingin keskustan tuntumassa, jos minulla ei olisikaan paljon sisaruksia, jos en olisi kulkenut viulutunneilla pikkulikasta lähtien, jos en olisi aikuista ikääni asunnut kaikkialla muualla kuin Helsingissä, jos minulla olisi ollut jokin toinen opiskelupaikka, jos minun uskonnollinen vakaumukseni olisi erilainen tai sitä ei olisi, jos en olisi mennyt naimisiin, jos en olisi saanut lapsia, jos nuorimmainen ei olisi syntynyt keskosena jne. Enpä ole tullut ennen näitäkään ajatelleeksi.

Rosvoille ja ryöväreille tiedoksi, että minun henkilöllisyystodistusta ei kannata varastaa ja yrittää esiintyä minuna. Kela on nimittäin liittänyt minun henkilötunnukseeni merkinnän syövästä. Eli, jos varastat identiteettini, saat kaupan päälle paksusuolen syövän, var så god! :)  Tämän loppukevennyksen oivalsi aamupalapöydässä armas mieheni.