Kiitos kesä ja kesävieraat!

Siinä se kesä sitten oli. "Kesä loppuu kun koulu alkaa", olen tavannut ajatella, sillä "kuka hullu nyt kesällä koulussa istuisi". Huomenaamulla saatan esikoisemme koulutielle. Äidillä on ehkä enemmän perhosia vatsassa kuin koulukypsällä, isoksi kasvaneella pikkumiehellä.

Tänään oli ulkona koko päivän harmaata ja sateista. Minulla oli mielessäkin samanlaista - ihan koko päivän. Harvoin säilyy ankeus koko päivän, mutta tänään kävi niin. Mutta se kuuluu joskus elämään, sekä ilman syöpää että sen kanssa. Tämä ankeus ei mielestäni edes johtunut syövästä. Tuskin olen edes muistanut koko sairautta tänään.

Tämä viikko on muutenkin mennyt hyvin pitkälti ilman syöpää. Kun ensimmäinen sytostaattiviikko on päällä, olo on niin huono ja sairas, että sitä luulee, ettei sitä unohda ikinä, ja kuitenkin jo viikon päästä siitä sitä elää porskuttaa lähes ilman syöpätuntemuksia. Meinaa sytostaattitablettienkin syönti unohtua. Silloin huonon olon hetkellä seuraava hoitojakso ahdistaa valmiiksi, mutta kun olo on hyvä, ei seuraavaa jaksoa ole melkein edes olemassa. On tämä ihmismieli ihmeellinen.

Tällä viikolla meillä oli viimeiset kesävieraat. Olipa mukavat päivät ystävien kanssa! Heidän piti kyllä olla toiseksi viimeiset vieraat, kun vielä viikonlopuksi meidän piti saada vertaistukiystäviä kylään, mutta meille rantautui kesänlopetusflunssa ja tuo vierailu jouduttiin perumaan. Meillä on käynyt kesän aikana paljon vieraita ohikulkumatkalla tai jotkut ihan vartavasten meille asti ajaneina. Kiitos teille kaikille ystäville, jotka annoitte aikaanne ja rohkenitte tulla meille kylään! Selasin tällä viikolla runokirjoja, ja eräs Eeva Kontiokarin runo kolahti:

Surutalon kynnys on korkea
ja ovi raskas astua sisään
ja tuntea avuttomuus.
Suu kuin hyinen aukko,
kädessä viluisen väriset kukat.

Tuo runo on varmasti kirjoitettu koskien kuolemaa, mutta aika usein muiden sairastuneiden kanssa jutellessa ymmärtää, että sama ilmiö tapahtuu, kun joku sairastuu. Olen onnellinen, kun me olemme saaneet kohdata paljon ihmisiä, joille kynnys ei ole kasvanut korkeaksi, vaan he ovat astuneet rohkeasti sisään. Sitä paitsi, juuri viimeksi tällä viikolla ystäväni sanoi rehellisesti, että hän kuvitteli, että olisin jotenkin sairaamman oloinen. Totuus on se, että juuri nyt olen noin 2/3 ajasta kaikkea muuta kuin sairaan oloinen. Ei siis suotta kannata jännittää kohtaamista. Nyt kun kesävierailut ovat auttamattomasti taakse jäänyttä elämää, jään elämään siinä toivossa, että tulemme saamaan useita syysvieraita - ja myös vierailukutsuja - sekä läheltä että kaukaa!