Uudenlaista oloa ja eloa

No niin, tässä sitä taas ollaan. Näinkö tässä taas kävikin? On kulunut viikko sytostaateista ja elämä on voittanut. On, vaikka sitä vielä sunnuntaina oli vaikea uskoa, että niin taas vain kävisi. Jo eilen tuntui hyvältä, kun oli pakko mennä ruokakauppaan ja siellä kaupassa sitten yhtäkkiä teki mieli ostaa vaikka mitä. Ja sen jälkeen hampurilaisravintola kutsui nälkäistä syömään - ja minähän noudatin kutsua vain siitä ilosta, että ruokahalu oli palannut. Olen antanut näiden hoitojen aikana itselleni luvan syödä kaikkea mikä maistuu. Nyt on vyötärönympärysmitta puolessa vuodessa kasvanut jo niin reilusti, että tuota syöntilupaa täytyy ruveta ehkä rajoittamaan. Vararavinnon kerryttämisestäkään kun tuskin on hyötyä.

Tänään on ollut uudenlainen päivä. Tai vanhanlainen, miten sen nyt ottaa. Mieheni jäi kotiin niihin aikoihin kun sain syöpädiagnoosin ja on sen jälkeen puolen vuoden aikana käyttänyt ensin minulta perityt vanhempainvapaat, sitten vähän lomautuspäiviä, kaikki kesälomat ja vielä isäkuukaudenkin. Puolitoista viikkoa sitten nuo kaikki mahdolliset lomat oli sitten käytetty ja oli paluu työpaikkaelämään. Viime viikon meillä oli ympärivuorokautista apuvoimaa, jotta selvittiin pahimmista sytohöyryistä ja nyt alkuviikolla kunnan kotipalvelu on ollut apuna, mutta tänään oli sitten tämän uuden ajan ensimmäinen todellinen Päivä. Minun ja lasten päivä. Ei ollut edes kerhoja, niin oli kokonainen kotipäivä. Päivä oli hieno: pihalla oli melkein kesä ja sen kruunasi eilen illalla ostettu leikkimökki. Usean kerran päivän aikana mielessä häivähti valtava onnellisuus pienistä asioista. Tietysti päivään mahtui myös huonoja hetkiä, rähinää, kärsimättömyyttä ja väsymystä. Mutta jaksoin taas myös fyysisiä ponnistuksia ulkona. Tuli luottavainen olo siitä, että selviämme tästä alkusyksystä. (Tilannehan muuttuu sitten taas leikkauksen myötä.)

Jalkapohjia pistelee enemmän kuin aiemmilla kierroksilla, samoin vasenta kättä. Kylmänarkuus alkaa kuitenkin olla voitettu ja naamavärkkikään ei oikein suurille kukinnoille leimahtanut. Nyt yritän elää mahdollisimman pitkään ikäänkuin muunlaista elämää ei olisikaan. Kyllä seuraava sytokierros sitten taas pitää huolen, ettei tätä iloa loputtomiin kestä, mutta täytyy opetella, ettei huomisen huolista huokaa.