perjantai 9. joulukuuta 2016

Voihan P_s_ _ !

Epämääräisellä otsikolla haalitaan lukijoita, eikös se niin mene? ;) Kun on perjantai-iltana yksin kotona, niin hauskuus löytyy pienestä. Nyt voisi laittaa hirsipuupelin kehiin. Mutta en kirjoittanut otsikkoon mitään rumaa. En edes meinannut. Totta on toki se, että tuohon toiseksi sanaksi mahtuisi juurikin se, mitä minulta tulee nykyään valitettavasti kahdesta reiästä - yksikin riittäisi! -  mutta en tarkoittanut parjata sitä. Parjaan meidän armasta postilaitostamme. Voihan Posti! Kyllä on näemmä kytynen laitos nykyään. Tiistaina tilaamani hunajarenkaat jumittavat Seinäjoen jakelukeskuksessa! Mitä ne siellä tekevät? Minä tarvitsen niitä avanteeni ympärille! Ymmärtäisivät nyt pakata ison auton täyteen paketteja ja alkaisivat ajaa niitä tänne meille päin, ettei tarvitse enempää hermostua. Kummia tyyppejä!

Kävin eilen aamuna avannehoitajan luona poistattamassa avanteen tikit. Avanne oli kiinnittynyt hyvin ihoon, eli kaikki tikit voitiin onneksi poistaa. Avanteen seutu on ollut nyt taas eilisen ja tänään parempi, kiitos hunajarenkaan, jonka hoitaja laittoi siihen. Nyt sitten ainakin kaksi seuraavaa rengasta ovat muita kuin hunajarenkaita (Eaken), ellei posti sitten yllätä ja ajele niitä paketteja viikonloppuna. Kaupan yhteydessä olevasta postista voi onneksi hakea paketin sitten melkein milloin vain.

Avannehoitajalla käytyäni kävin myös labrassa: kaksi putkea verta DNA-näytettä varten. Näytteet tai ainakin niiden vastaukset lähetetään Turun yliopistollisen keskussairaalan kliinisen genetiikan laitokselle (tai jotain sinne päin) ja jonkun kuukauden päästä pääsen keskustelemaan perinnöllisyyslääkärin kanssa joko kasvokkain tai puhelimitse. Syöpäni perinnöllisyyttä on siis alettu tutkia.

Labrassa käynnin jälkeen tuli taas pieni muistutus sytostaattipahoinvoinneista. Minulta on nimittäin jäänyt pieni määrä sytostaattipillereitä yli ja ajattelin käydä tarjoamassa niitä onkologiselle osastolle. No eihän he tietenkään niitä huolineet vaan ne täytyy viedä apteekkiin hävitettäväksi. Mutta ennen kuin menin sisälle rakennukseen, jouduin ensin ulkona ensin nieleskelemään ja miettimään, tuleeko oksennus vai ei. Nytkin taas tätä kirjoittaessa tulee inhottava kuvottava olo. Ihmeellisen voimakas on kyllä tuo muisto.

2 kommenttia:

  1. Täältä Saksan suunnalta ihmettelee Suomessa Postin toimintaa. Kaikkea muuta haluavat tehdä, muttei jakaa postia ja paketteja!! Lumitöitä, nurmikonleikkuuta yms, joka ei Postin ydintoimintaan kuulu.

    Muuten kyllä pääsääntöisesti Suomen virastot peittoavat esim saksalaiset virastot 100-0! Ei täällä hoideta mitään sähköisesti, kaikki pitää tehdä paperilla. Etkä voi tietää, onko ne paperit mennyt perille vai ei.


    MT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin maallikon silmin tosiaan näyttää siltä, että kannattaisi säästää kaikki jäljellä olevat resurssit nimenomaan siihen postinjakeluun.

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)