lauantai 21. tammikuuta 2017

Nenä-mahaletku tulossa

Luulin julkaisseeni tämän jo eilen illalla. Tässä siis eilisiä ajatuksia. Takana on hyvä yö.

Lääkäri kävi illan suussa. Tuli nenä-mahaletkutuomio seuraavan oksennuksen jälkeen. Tiesin että seuraava oksennus tulee vielä illalla ja jokin aika sitten tulikin pussille käyttöä. Onneksi sairaalassa on nykyään niin käteviä oksennuspusseja! Tällä kertaa määrä oli onneksi vain noin neljännes edelliskerrasta. Ja aikaakin tässä välissä oli kuitenkin lähes 8 tuntia.

Jos tämä elo ei nyt yöllä mene jatkuvaksi oksenteluksi, niin yritän pärjätä yön ilman letkua. Olisi kivempi nukkua. Aamulla käyn vihdoin suihkussa, kunhan epiduraalipiuhan neula on poistettu selästä. Sitten on kai pakko alistua nenä-mahaletkulle. Se on kuitenkin minun hyvinvointini parhaaksi. Mutta saavat kyllä haalia jotain kapeaa letkua jostain.

Lääkäri sanoi, että tilanne voi kestää vielä viikon. Lannisti ja itketti. Meinasi ihan paniikki iskeä. Pienen aikalisän jälkeen totesin sitten miehelle, että täytyy nyt yrittää tsempata läpi nämä vaikeat päivät ja etsimällä etsiä pieniä iloja. On helpompi olla psyykkisesti heikoilla, kun fyysinen puoli ei ole niin huonossa hapessa ja on päässyt kotiin.

Kiitos kaikesta empatiasta, jota olen saanut. Sillä on valtava merkitys tässä yllättävässä taistelussa.

11 kommenttia:

  1. Önskar det gick att skicka styrka, massor med sömn och en lugn mage. Måtte dina besvär snart vara över. Kram!

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti ei tullut nokkaletkua. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Voimia taisteluun, sinä urhea nainen jota en edes tunne! Olen seurannut matkaasi josta ei yllättäviä käänteitä puutu. Sydämestäni toivon että vastoinkäymiset on nyt kohdattu ja matka kohti parempaa huomista aloitettu. Lämpimät ajatukset myös perheellesi. Tämä on teidän yhteinen taistelunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuntematon! Olet aivan oikeassa, että tämä on todella koko perheen yhteinen taistelu. Jokainen meistä kokee tämän omalla tavallaan rankasti.

      Poista
  4. Voimia Veera! Kärsimyksesi ovat kohtuuttomia. Toivottavasti nyt edes pikku hiljaa alkaisi laukeamaan tilanne. T. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Juuri tuo toivo on se, josta kiinnipitämällä säilyn tässä selväjärkisenä.

      Poista
  5. Paljon voimia ja lämpöisiä ajatuksia sinulle! Muistan sinua iltarukouksessani.

    VastaaPoista
  6. Olet usein ajatuksissani, vaikka en sinua tunnekaan (tunnen miehesi perheen, joten et ihan tuntematon ole!) Paljon voimia sairaalaelämään ja vastoinkäymisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kape! On lohduttavaa, että monet elävät kanssani tätä tilannetta.

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)