Vapaa kuin taivaan lintu - tai ainakin melkein

Tiedättekö, mikä on melkein kaikkein ihaninta tässä elämässä? Se, kun saa juoda pienen siemauksen tavallista punaista sekamehua! :)

Täällä on hyviä, ymmärtäväisiä hoitajia. Heti aamusta hoitaja kertoi, että nenä-mahaletkun poistamiseen tarvitaan vielä lupa lääkäriltä ja lisäsi, että hän ehdottaa lääkärille, että lääkärin kierto aloitetaan tänään tästä päästä osastoa. Ilmeisesti ehdotus meni läpi, koska lääkäri tulikin sitten jo kymmenen aikoihin. Nenä-mahaletkun keruupussiin ei ollut tullut yön aikana juurikaan tavaraa, niin letkun poistolupa herusi helposti. Hyvin pian lääkärin lähdön jälkeen yksi hoitaja tuli vetämään letkun pois. Toimenpide ei ole miellyttävimmästä päästä, mutta kun tiesin, mikä on lopputulema, kärsin sen kunnialla. En edes oksentanut, vaikka yökkäyttikin.

Kurkku tuntui heti suht ok:lta, mutta nenäsieraimen seinämää kirveli. Nyt neljä tuntia myöhemmin tuota kirvelyä ei juuri tunne. Voi että oli vapautunut olo ilman letkua! Edelleen täytyy olla varovainen tämän elon kanssa ja totuushan on se, että jos suolisto ei edelleenkään ala vetämään, joudutaan letku laittamaan uudestaan. Vielä tänään en saa syödä mitään, mutta huomisaamuun mennessä saan juoda 500-1000 ml nesteitä pienin kulauksin. Liikkeellä pitää myös olla, jotta suoli toimisi paremmin. Kun letku oli poissa, hoitaja haki heti mehua ja vettä. Oli ihana juoda. Maha alkoi kyllä hyvin pian turpoamaan ja on vähän kipeä koko ajan, joten varovainen pitää olla, vaikka tekisikin mieli kiskoa noita juomia kaksin käsin kannukaupalla. Appelsiinimehuakin löytyi lounaalla. :)

Menin suihkuun pian letkun poiston jälkeen. Suihkuun mennessä täytyy kanyylista irroittaa piuhat ja kanyyli suojata muovihanskalla. Olin suihkussa kauan ja hartaasti sairaalan lämminvesivarantoja säästelemättä. Kun suihkun jälkeen hoitaja ei ollut heti kärppänä liittämässä minua nesteytystippaan, päätin karata. Menin portaisiin. Päätin, että niin paljon kuin se minun toimista on kiinni, en nenä-mahaletkuun enää joudu. Rappuskävely on kuulemma hyvä laittamaan suolta liikenteeseen. Neljä kerrosta portaita alaspäin, yhteensä varmasti 80 porrasta. Ja samantien ylöspäin. Pääsin puoliväliin ja meinasi jalat mennä alta. Onneksi siinä oli ovi lähellä ja oven takana kanttiinin pöydät, niin pääsin huilimaan. Huilin hetken ja katsoin ulos aurinkoiseen, lumiseen pakkastalveen. Kun voimat olivat palautuneet, kävin pienen lenkin pihalla ja kävelin jäljellä olevat kaksi kerrosta vielä ylös. Myöhemminkin kävin vielä kävelemässä yhden kerroksen alas ja ylös. Nyt olen sidottu kiinni 5-pyöräiseen sulhaseeni, mutta tein hoitajan kanssa sopimuksen, että välillä voidaan tippa sulkea, jotta pääsen vapaammin liikkumaan.

Nyt olen sängyllä tätä kirjoittamassa. Yöltä jäi aikalailla univelkaa, jota ajattelin nyt maksaa takaisin. Niin, niin hartaasti toivon, että tämä hyvä mieli saa säilyä, ja sehän säilyy, jos ei tule fyysistä takapakkia. Kunpa nyt mentäisiin vain eteenpäin - vaikkakin vain hitain askelin. Juuri laskin, että olen juonut jo 330 ml, kääk! Tulee vielä kuiva yö, jos tätä vauhtia jatkan. Tosin, jos yö on letkuton, saan todennäköisesti nukuttua hyvin, ja harvapa sitä unissaan juo!