tiistai 12. heinäkuuta 2016

Kohtaamisia ja (kohtalon) kysymyksiä

Eilen juttelin useamman ihmisen kanssa syövästä. Se, että minua oli saattamassa sytostaattihoitoihin neljä elävää lapsukaista, kirvoitti keskustelun muutaman kohtalotoverin kanssa aamupäivän aikana. Vieressäni maannut, keuhkosyöpää sairastava, vanhempi mies kertoi, että hänen tyttärellään, yhdeksän lapsen äidillä, on ollut vuosia sitten kilpirauhassyöpä, josta hän on parantunut. Nuorin lapsista on syntynyt vasta hoitojen jälkeen. Tuo tytär tuli hakemaan sitten isäänsä ja rohkaistuin juttelemaan tuon vieraan, mutta harvinaisuudessaan niin mieluisan, vertaistukea antavan äiti-ihmisen kanssa. Tuli valoisa olo. Hän ei tosin sytostaatteja ollut saanut.

Välipalalla käydessäni juttelin virkeän eläkeläisnainen kanssa, joka on yhdeksän vuotta sitten sairastanut rintasyövän, ehtinyt saada terveen paperit, mutta pian sen jälkeen syövän oli huomattu levinneen luustoon ja aivan vastikään myös keuhkoihin niin pahasti, ettei leikkaus ollut enää vaihtoehto. Häntä ei yritetä enää parantaa terveeksi vaan pysäyttää syövän eteneminen ja antaa mahdollisimman paljon elinvuosia lisää. Tuo kohtalo pysäytti.

Kotonakin syntyi keskusteluja. Illalla, kun poikamme oli jo jätetty nukkumaan, pikkuveli 5v tuli hakemaan minua, koska isoveljellä 7v oli asiaa. Oli kuulemma kysymys. Hän pyysi, että voitaisiinko me jutella minun syövästä. Tottahan toki voimme. Onneksi sänkyyn oli menty kerrankin ajoissa, niin oli hyvä mahdollisuus vähän jutella. Pyysin häntä esittämään kysymyksiä. Ensimmäinen oli: "Saatiinko sieltä maksasta se syöpä pois?" Olin aivan hämmentynyt siitä, että eikö asiasta muka oltu kerrottu hänelle. Mieheni vakuutti myöhemmin, että oli siitä, mutta että lapset kysyvät samoja asioita useamman kerran. Kerroin pojalle, että lääkäri sanoi maksan olevan nyt terve ja että nyt syöpää ei pitäisi olla enää missään muualla kuin mahdollisesti karanneissa syöpäsoluissa. Tuli lisäkysymys: "Voiko se syöpä levitä sieltä vielä keuhkoihin?" Kerroin, että ei sen pitäisi, mutta että käyn säännöllisesti kuvauksissa, jotta heti huomataan, jos se on levinnyt johonkin. Poika oli kovin tyytyväinen. Itselleen tyypillisellä tieteellisellä tavallaan hän kuitenkin jatkoi miettimistä, mihin se syöpä sitten voisi levitä. Ei ollut kuitenkaan millään tavalla ahdistunut, kunhan pohdiskeli mielenkiinnosta.

Pikkuveli halusi myös esittää kysymyksiä: "Äiti, miksi sulla oli silloin maha niin kipeä?" Kerroin, että syöpä oli kasvanut suolen umpeen eikä kakka päässyt siitä läpi. Tuli uusi kysymys: "Mistä se syöpä oikein johtuu, miksi se oli alkanut kasvaa siellä suolessa?" Siihen kysymykseen olikin vaikeampi antaa kovin hyvää vastausta, kun ei semmoista ole antaa erikoislääkäreilläkään. Välillä oli taas isoveljen vuoro jatkaa pohdintojaan. Hän oli kovin onnellinen meidän keskustelusta ja ehdotti, että aina kun olen käynyt hoidoissa, niin sinä iltana puhutaan syövästä. Kerroin, etten voi luvata, että juuri sinä iltana jaksan aina puhua, minkä jälkeen hän ehdotti, että kunhan kahden viikon kuluessa siitä puhutaan. Ihana tiedemies. Ja ihana kun puhuu ja kyselee, niin ei sitten toivottavasti synny mielenpeikkoja.

Sitten oli vielä pikkuveljen vuoro esittää omia kysymyksiään: "Äiti, miksi muumeja ei ole olemassa oikeasti? Mikä on kaikkein suurin luku? Miksi ihmisiä ei elänyt dinosaurusten aikaan, olisko ne dinosaurukset syöneet ne ihmiset?" Noihinkin kysymyksiin mietittiin vastaukset ja olin onnellinen, että pikkumiehen päähän ei mahdu kauhean paljon syöpäajatuksia. Lopuksi pikkuveljen alasängystä kuului kuitenkin vielä yksi asia, joka vähän järkytti minua ja josta on juteltava poikien kanssa joskus päiväsaikaan lisää. "Siinä Onnelin ja Annelin talossa se Oskar, se rouva Ulpukan entinen mies, puhalsi niin paljon kukkopillejä, että se sai keuhkosyövän ja kuoli." Vähän piti nieleskellä. Miten olikin itseltäni jäänyt kuulematta tuollainen kohta siinä sadussa? Olin nimittäin eilisiltaan asti luullut, etteivät meidän pojat tiedä, että syöpään voi myös kuolla. Ovat tienneet siis jo kauankin, koska siitä, kun tuo levy oli meillä lainattuna kirjastosta, on jo aikaa. Ehkä jo huomenna tulee tilaisuus jutella asiasta.

8 kommenttia:

  1. Voi pieniä poikia ja ihania kysymyksiä.

    Meillä lauantainen kirvoitti paljon kysymyksiä nuorimmalta. "Äiti, missä sun hauta on, voidaanko tehdä se meidän pihalle?"

    Voimia tällekin hoitokierrokselle. Ja viisautta lasten kysymysten edessä. ❤️

    Pi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on teilläkin tullut kysymys!😰 En kyllä ihmettele. Tänä aamuna puhuttiin kuolemasta lasten kanssa ja siitä, etten ainakaan näillä näkymin ole kuolemassa. Sovittiin, että minä kerron, jos tilanne muuttuu, ja he kysyvät aina jos on jotain kysyttävää.

      Poista
  2. Hienoa tuo vertaistuki. Saa syvää ymmärrystä ja huomaa, että ei ole aivan yksin kokemusten kanssa.

    Lapset on viisaita ja hirmu oppivaisia. Meilläkin alkuvuoden tragedian aikaan sai huomata, että samat kysymykset osaavat esittää kuin itsekin, jos faktat on tiedossaan. Tosin heille riittää yksinkertaisetkin vastaukset, jos vaan ei ole ristiriidassa muun tiedon kanssa. Siinäpä meillekin oppimista.

    Varmaan on tärkeää lapselle, kuten aikuisellekin, että huolet saa jakaa turvallisen läheisen kanssa. Senkin kannalta nämä kohtaamiset ja keskustelut on mahtavia.

    Voimia ja Jumalan siunausta näihin päiviin!

    VR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Usein sitä turhaan arkailee lasten kanssa jutellessa ja yrittää jotenkin säästää heitä elämän raadollisimmalta puolelta. Sitten siinä kuitenkin monta kertaa käy niin, että lapsi opettaa aikuiselle yksinkertaista ja luottavaista suhtautumista asioihin.

      Poista
  3. <3 Voi niitä pikkumiehiä!! Ihana kun kysyvät ja saavat myös vastaukset.
    -sisko-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan ihana kun kysyvät. Lapset puhuvat asiasta täysin omalla aikataulullaan eikä silloin kuin aikuiset haluaisi.

      Poista
  4. Ihana tuo teidän pieni tiedemies ja hänen pikkuveljensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä ihania. :)
      Syöpäkurssilla ymmärsimme myös, että valitsemamme avoin linja lasten suhteen on juuri se oikea.

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)