keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Monenmoista toipilasaikaa

Eilen olin yllättävän hyvissä voimissa siitä huolimatta, että yö oli ollut todella lyhyt. Heti aamulla juttelin poikien kanssa syöpään kuolemisesta. Eivät kuulemma pelkää, että minä kuolisin. Kerroin, etten todellakaan ole nyt kuolemassa ja puhuin siitäkin, että ennen oli yleistä, että ihminen kuoli, jos oli saanut syövän mutta että nykyään on niin hyviä lääkkeitä, että syöpiä voidaan parantaa. Sovimme, että jos lääkärit sanovat, ettei syöpääni voida parantaa vaan että tulisin siihen kuolemaan, kertoisimme heille heti asiasta. Lisäksi sovimme, että pojat kysyvät asiasta aina, kun siihen olisi aihetta. Keskustelu oli varsin neutraali ja nopeasti ohi. Jotenkin käsittämättömän ihailtava tuo lasten ajatusmaailma.

Illalla oltiin yli puolen perheen voimin esikoisen kaverin synttäreillä. Oli oikein virkistävää vaihtelua ja jaksoin hyvin.

Tästä päivästä tuli sitten pitkästä yöstä huolimatta vaikeampi päivä johtuen lähinnä siitä, että pihalla oli yksi työ sovittu tehtäväksi ulkopuolisen avun turvin juuri tänään. Jälkiviisaana voi todeta nyt, että ajankohta olisi voinut olla toinen ja/tai että ulkopuolista apua olisi tarvittu totta totisesti myös täällä sisällä. Meni aika tiukaksi tuo jaksaminen nimittäin. Lopen väsyneenä tajusin sitten vielä, että olin unohtanut tämän aamuisen ajan psyksiatriselle sairaanhoitajalle. Olin tuota aikaa odottanut ja nyt sitten kävi kuitenkin näin. Sapettaa. Toivottavasti huominen tuo taas valoa ja iloa elämään.

Pahoinvoinnista en ole lääkityksen ansiosta kärsinyt ja kylmänarkuuskin on paljon helpompaa kuin aikaisemmilla kerroilla. Sormien kramppausta tai muita neuropatiaoireita ei ole tänään ilmaantunut. Käsivarsi on edelleen arka mutta parempaan päin menossa kuitenkin. Nyt täytyy alkaa rasvailla käsiä ja jalkoja, jotta kapesitabiinin aiheuttama kuivuus ei pääse pahaksi.

2 kommenttia:

  1. Lapset toden totta saattavat kuitata asiat hyvin neutraalisti ja selkeästi. Mutta he myös toistavat samat kysymykset jonkin ajan päästä uudelleen. Veikkaan, että saat toistekin ja useamminkin jutella nämä samat juttelut. Voimia siihen ja siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuntuu oikeastaan aika hyvältä aina kun lapset haluavat jutella syövästä.

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)