keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kyllä täältä noustaan

Yö oli kohtuullisen hyvä. Se alkoi huonosti tai oikeastaan vasta kun epiduraalipumpun tehoa taas nostettiin ja sain tyynyn jalkojen alle ja näin ollen paremman asennon jalalleni. Kipu oli alkuyöstä nimenomaan oikealla puolella, avanteen kohdalla. Neula on selässä selvästi jotenkin niin, että vasen puoli puutuu enemmän kuin oikea. Nukahdettuani nukuin sitten ihan hyvin. Yön keskeytti ainoastaan kolmen aikaan kamala piippaus, joka johtui siitä, että epiduraaliruisku oli käymässä tyhjiin. Hoitaja pääsi onneksi tulemaan nopeasti painamaan koneen hiljaiseksi ja nukahdin uudestaan. Välillä käväsin aikaisin aamulla hereillä, mutta lopullisesti heräsin vasta puoli kahdeksalta, kun labratäti astui huoneeseen. Tulkoon valkeus ja valkeus tuli. Kaikki lamput päälle.

Avannehoitaja tuli heti labrahoitajan jälkeen ja vaihtoi sekä haavasidoksen että avannepussin. Haava on inhottavan näköinen agraffeineen. (Agraffit ovat haavaa kiinni pitäviä niittejä.) Avanne sen sijaan on kaunis. Viimeksihän minulla oli semmoinen puolen sormen mittainen, vähän sormea paksumpi käärmenpoikanen, mutta tämä on paljon matalampi. Nyt ymmärrän, miksi jotkut kutsuvat avannettaan ruusuksi.

Lääkäri tuli kierrolle samaan aikaan kuin avannehoitaja oli tässä. Hän ei ollut minut tällä kertaa leikannut kirurgi, mutta muuten mukava mies. Jos muistan oikein, hän poisti minulta sappirakon tammikuussa ja kuvaili samalla mahaani yhden ylimääräisen reiän kautta. Muisti kyllä minut; sen verran haastava tapaus taisin alkuvuodesta olla.
Koska epiduraalipumpusta pitäisi päästä pikku hiljaa eroon, mutta ihan pelkän Buranan ja Panadolin varaan ei vielä uskalleta jäädä, niin sovittiin, että kokeillaan yhtä pitkävaikutteista opiaattia, Targiniq nimeltään. Yhdeksän aikaan huitaisin sellaisen ensimmäisen naamaani ja yhdentoista aikaan sen pitäisi alkaa vaikuttamaan. Katsotaan nyt, vetääkö se elämän sekaisin. Sain myös luvan alkaa syödä tavallista ruokaa, huh huh! Aamupalaksi söin ihan kohtuuannoksen puuroa ja soppaa.

Leikannut kirurgikin kävi vielä erikseen tässä. Hänenkin kanssaan alkaa olla oikein hyvä potilas-lääkäri-suhde, mukavaa. Kysyin vähän lisää leikkauksesta. Ensinnäkin hän oli tyytyväinen siihen, mitä saivat tehtyä. Ohutsuoleni lyhentyi puolella metrillä ja nyt sitä on kolme metriä jäljellä. En tiedä mitä ovat puheet keskimäärin 6-7-metrisestä ohutsuolesta, mutta minulla ei ainakaan siis niin pitkää suolta ole. Nykyinen avanne on noin puolen metrin kohdalla lopusta katsottuna, eli ulosteen löysyys on kutakuinkin sama kuin ennen tätä leikkausta.

Heti kirurgin lähdettyä sisään tuli hoitaja auttamaan aamupesuissa ja vaatteiden vaihdossa. Jaksoin ihan hyvin nousta tuoliin istumaan ja välillä seisomaan ja mitä kaikkia kommervenkkejä sitä pitää tehdä, kun on joka paikasta kiinni jossain piuhassa ja kuitenkin pitää paita ja housut vaihtaa. Selkääni menee siis epiduraalipiuha ja vasemmassa kämmenselässä/ranteessa on kanyyli, jota kautta saan ravinneliuosta. Lisäksi on virtsakatetri (niin kauan kuin olen kiinni epiduraalipumpussa), vatsan vasemmalla reunalla on dreenipussi (johon tulee leikkausalueelta verta ja kudosnestettä) ja vatsan oikealla puolella on avannepussi.

Vaihdettuani vaatteet kävin hammaspesulla vessassa asti ja sitten lähdettiin kävelylle. Pitkä lenkki tehtiin, ehkä arviolta 30 metriä. On tämä kunnonnousunopeus jotain käsittämätöntä, kun miettii, kuinka rankkaa pelkkä minuutin seisominen eilen oli. Hieno homma! Välillä tulee jopa mieleen elämä tämän sairaala-ajan jälkeen. Ehkä vähän liiankin ruusuiset ovat ajatukset. Totuushan on se, että kotona kivut ensin pahenevat, väsyttää tolkuttomasti ja kaikki aika menee itsestä huolehtimiseen, etenkin kun kaikki käy niin hitaasti. Mutta kyllä se siitä sitten. Ja kiva ajatella, että joulu on tulossa ja sen myötä mukavaa pientä touhuilua. Minkään muotoinen joulustressi ei kuulu nyt näihin kuvioihin.

4 kommenttia:

  1. Hyvältä kuullostaa!! Jatka samaan malliin! <3
    -sisko-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että trendi jatkuu samana! Vähän hankalampiakin hetkiä mahtui kyllä päivään.

      Poista
  2. Paljon, paljon voimia! Juuri nyt kuulostaa hyvältä ja huomisestahan ei tarvitse (tarvitsisi) huolehtia. Sille annetaan sitten taas uudet voimat. KH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Miten se nyt olikaan: "Jos huominen päiväkin huolensa tuo, niin miksi nyt kantaisin niitä!" Oikeastaan päivät eivät huoleta, yöt enemmänkin. Mutta viime yö antoi toivoa siitä, että sairaalayötkin voivat olla kohtuullisen hyviä.

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)