tiistai 29. marraskuuta 2016

Toipilaana kotona

Sunnuntaina tulin kotiin heti yhden jälkeen iltapäivällä. Oli ensimmäinen adventti ja sen kruunasi taivaalta koko päivän tupruttava lumi ja adventtikuntoon laitettu koti. Koko viime viikon meillä oli vanhempani apujoukkoina ja vielä eilisenkin olivat tässä apuna. Tästä aamusta lähtien pärjäämme ilman heitä. Kiitos, äiti ja isä! <3 Tiedätte, että ilman teitä täällä olisi runsaasti kasaantuneita kotitöitä, väsyneempi mies, stressaavampi toipilas ja oireilevia lapsia. Eikä täällä olisi jouluverhoja ja kynttelikköjä ikkunoissa. Lapsille mumman ja mufan läsnäolo paikkasi paljon äidin poissaoloa. Nuorimmainen oli ottanut heidät ja isänsä niin omakseen, että äidin hän hyväksyi reviirilleen oikeastaan vasta eilisaamuna. Rauhallinen köllöttelyhetki heti aamutuimaan tuli tarpeeseen meille molemmille: tyttö sai äitinsä takaisin ja äiti tyttönsä.

On mukavaa olla kotona. Sitä ei kuitenkaan käy kieltäminen etteikö tämä rankkaa ole. Tämä on hurjan rankkaa! Sunnuntaina en missään nimessä ollut enää sairaalakuntoinen. Kotona hetken aikaa oltuani heräsi kuitenkin epäilys, olinko sittenkään kotikuntoinen. Sairaala- ja kotikunnon välissä on sellainen juopa, josta ei pääse ihan heti yli. Onhan se nähty synnytystenkin jälkeen.

Avanteen hoidon kanssa olen tällä hetkellä jonkinlaisessa tasapainossa. Olen nyt kahtena aamuna tehnyt niin, etten ole syönyt aamulla yhtään mitään ennen kuin olen käynyt suihkussa ja vaihtanut pussin. Kun vatsalaukussa ei ole ruokaa, ei sitä ole myöskään ohutsuolessa eikä sitä näin ollen tupruta ulos avanteestakaan. Olen siis pystynyt suihkuttamaan sekä haavan että avanteen ympäristön (kiitos, K, vinkistä!) kaikessa rauhassa sekä laittamaan uuden pussin paikoilleen ilman kamalaa paniikkia. Iho on huono enää yhdestä kohdasta. Käytän nyt avanteen ympärillä hunajarengasta, joka hoitaa ja tiivistää. Sen päälle laitan ikioman pussini SensuraMio Soft Convex. Ehkä tämä tästä. Vasta perjantaina käyn avannehoitajalla, jos kaikki menee siihen asti hyvin.

Henkisesti meinaa välillä olla hankalia hetkiä. Etenkin väsyneenä en millään jaksaisi näitä kipuja. Niitä on nimittäin ensinnäkin mahassa: sekä 20-senttisen haavan tuntumassa että avanteen luona että oikeassa kyljessä. Välillä syöminen(?) tekee olon tosi tukalaksi, kun leikkauksen jäljiltä turvonneesta mahasta tulee entisestäänkin turvonneempi. Toiseksi J-pussin tienoille särkee. En tiedä oikein mihin, mutta peräaukon sisäpuolelle kuitenkin. Toivottavasti siellä on kaikki kunnossa. Tämä jatkuva istuminen ja makaaminen ei varmasti vähennä niitä kipuja yhtään.

Välillä pelottaa, että jos joku meneekin pieleen, ja maha joudutaan taas avaamaan. En kestäisi sitä! Toivon todella, että tammikuinen avanteensulku menee suunnitellusti, eli avaavat vatsaa vain vähän avanteen vierestä. Kyllähän siihen varmaan viiden sentin viilto tulee, mutta se on eri asia kuin tämä nykyinen koko mahan pituinen vetskari. Ja se saa luvan olla viimeinen kerta kun mahaani viillellään! Sen jälkeen aion pelkästään tulla terveeksi.

6 kommenttia:

  1. Pikaisesti tähän, että oikein hyvä tuo loppulupaus! :)
    -K-

    VastaaPoista
  2. Minäkin kiinnitin huomion tuohon viimeiseen lauseeseen, hyvin sanottu. Hurjasti voimia toipumiseen!

    VastaaPoista
  3. Voimia, lepoa, kestävyyttä Sinulle! Lähetän sylillisen lämpimiä ajatuksia ! Olet ajatuksissani oman arkeni keskellä. Muistan sen pienen pontevan tytön jonka joskus tunsin, silloin kun olit pieni. Sinä pärjäät kyllä ja rakkaasi antavat myös voimaa. Hyvää adventtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää adventinaikaa sinullekin!
      Ei tästä ilman läheisiä selviäisi. Yritän jaksaa olla ponteva edelleen.;)

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)