keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Suo takana, vetelä edessä

Täytyy myöntää, että aikamoisen hyvältä tuntuu nyt kuitenkin se, että syöpälääkkeet on saatu ja syöty. Mutta ei tässä silti ole suuremmin juhlittu. Äiti teki onneksi eilen mustikkapiirakkaa asian kunniaksi. Olin nimittäin maanantai-iltana kaupassa ja ajattelin ostaa jotain kakuntekoaineita, mutta kävi kuitenkin niin, että yhtäkkiä siellä kaupassa meinasin ihan luhistua pelkästä siitä ajatuksesta, että seuraavana päivänä pitäisi jaksaa leipoa. Tahtoa oli, mutta jaksamista ei. Mutta koskaanhan ei ole liian myöhäistä syödä kakkua.;)

Mietin, millä sanoilla kertoisin lapsille siitä, ettei minun enää tarvitse syödä sytostaatteja. Mietin, jättäisinkö mahdollisuuden syövän uusiutumiselle vai en. Päätin etten jätä. Kerroin, että "mamma behöver inte mera äta någon cancermedicin" eli että äidin ei tarvitse enää syödä syöpälääkkeitä. Seitsemänvuotiaalta tuli kuitenkin heti se vastaus, jota olin vähän epäillyt tulevaksi: "Är det helt säkert?" Eli onko se ihan varmaa? Niinpä! Pakko oli todeta, että toivotaan niin. Turha lapsilta on mitään salata. Ymmärtävät kuitenkin.

Kun ajattelen menneitä kuukausia taakse päin ja saamiani hoitoja, niin kaikki se tuntuu jotenkin aivan epätodelliselta pahalta unelta. Paljon olen onneksi unohtanut. Jälkikäteen voin sanoa, että nopeastihan tuo aika meni, mutta ei se siltä totta totisesti keskellä hoitoja tuntunut. (Älkää siis menkö ketään "lohduttamaan" sillä, että jälkikäteen voi tuntua siltä, että kärsimysaika oli lyhyt.;)) Äsken sain lisäksi konkreettisen muistutuksen syöpähoidoista: Olen tällä hetkellä päiväkirurgisen osaston heräämössä odottelemassa kuopuksen heräämistä pienen operaation jäljiltä, ja kävin hakemassa potilaskeittiöstä teetä. Vaikka en ole samassa rakennuksessakaan syöpäosastojen kanssa, niin ehkä se, että ympäristö on kuitenkin sairaala ja teepussit, sokerit, keksit ja hapankorput olivat esillä aivan samalla tavalla kuin onkologisen päiväosaston potilaskeittiössä, niin yhtäkkiä iski inhottava pahoinvointi - se sama jolle olen ehdollistunut sytostaattitiputusten aikana. Kieroa.

Vaikka tosiaan yksi suo on takana, niin vetelää on vielä edessä - myös ihan konkreettisesti siinä vaiheessa, kun suoli taas lähtee toimimaan nk. normaaliteitse. Kävin äsken tapaamassa tulevan suolistoleikkaukseni tekevää kirurgia ja nyt on sitten sekin asia saatu vireille. Tuntuu hyvältä, kun tämä syöpähoitojen ja kirurgin tapaamisen välinen aika oli näin minimaalisen lyhyt. En jäänyt roikkumaan välille.

Nyt on selvää, että J-pussi rakennetaan seuraavassa leikkauksessa, joka tehdään 4-6 viikon päästä. Aikaisemmin oli sanottu, että leikata voidaan kolme viikkoa sytostaattien loppumisen jälkeen, mutta kirurgi oli sitä mieltä, että on parempi antaa kehon toipua kunnolla, koska sytostaatit ovat kuitenkin vaikuttaneet immuunijärjestelmään. Kun lähdetään tekemään isoa leikkausta, on parempi, että tuo elimistön puolustusjärjestelmä on kunnossa. Tuossa leikkauksessa en pääse vielä kokonaan eroon avanteesta, vaan saan toisenlaisen avanteen tilalle. Lopullinen avanteen sulku tehdään noin kuuden viikon päästä ensimmäisestä leikkauksesta, jos J-pussi on parantunut normaalisti. Sitten alkaakin se vetelä jakso. Kirurgi arvioi sen kestävän 3-6 kuukautta. Että pysykäähän kuulolla, ei tässä vielä hetkeen saada terveen papereita...

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä sinulle, sinä urhoollinen nainen❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      En kylläkään koe olevani erityisen urhoollinen. Tämä tilanne on vain tämmöinen.

      Poista
  2. Yhdyn edelliseen! ❤
    -sisko-

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä!
    Oma J-pussini täytti juuri 14v. Tehty cu:n vuoksi.

    Pirke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirke! Sinä sitten tiedät, mitä elämä J-pussin kanssa on. Toki se on kovin yksilöllistä, olen ymmärtänyt. Alussa varmaan kaikilla enemmän tai vähemmän haastavaa.

      Poista
  4. Mä kyllä leipoisin sulle nyt sen kakun, jos oltais vähän lähempänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, S-L! ❤️ Pelkkä tuo lupaus maistuu kyllä yhtä hyvälle kuin se kakku maistuisi. Ja se varmasti maistuisi! Muistelen tässä vain yhtiä elokuisia pullia...

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)