Itsenäisyyspäiväkin oli

Toissapäiväinen itsenäisyyspäivä meni meillä hyvin matalalla profiililla. En muista, että koskaan aikaisemmin olisin muun muassa jättänyt sytyttämättä ikkunoille kahta kynttilää kello 18. Tänä vuonna jäi se ja jäi kaikki muukin juhlallisuus. Edellisenä päivänä mietin kyllä, mitä hyvää ruokaa söisimme ja minkälaista jälkiruokaa tekisin. Luovuin kyllä suunnitelmistani hyvin nopeasti, kun ymmärsin, että resurssini eivät riittäisi ruokakaupassa käymiseen eikä liioin keittiössä seisomiseen. Käsittämättömän vähäistä on ollut fyysinen jaksaminen. Eilen ja tänään voimat ovat onneksi vähän lisääntyneet.

Mutta siis se itsenäisyyspäivä. Jo viikonloppuna avanteen seutu alkoi olla huono. Avannehoitajalta saadut hunajarenkaat olivat loppuneet ja kaupungilla ei ole sopimusta kyseisen toimittajan kanssa, joten en saanut haettua niitä hoitotarvikejakelusta lisää. Tekisi mieli päästä sanomaan muutama valittu sana sille, joka noista asioista päättää eikä selvästi ymmärrä, mistä hän oikein päättää. Tuo ihminen on siis käytännössä päättänyt, että minun avanteeni ympärys on punainen ja kipeä. On hieman adrenaalitaso noussut jonkun kerran tuon asian takia...

No niin. Mutta siis itsenäisyyspäivänä. Suihkutin aamulla avanteen ja poistin siitä kaksi tikkiä ihan itse, koska niitä ei selvästikään enää tarvittu ja ne aiheuttivat kipua. Tikkien poistosta huolimatta kipu vain jatkui ja jatkui. Onneksi alkuiltapäivästä tajusin, että jos vain makaan tai istun paikoillani, niin kipu loppuu tai ainakin vähenee. Meni siis lepäillessä se päivä ja ilta. Nostin lisäksi taas särkylääkepitoisuuksia alkuperäiselle tasolle; olin niistä jo lähtenyt luopumaan. Särkylääkkeistä huolimatta nukkumaan mennessäni kipu oli taas ärhäkkä. Se oli semmoinen itsenäisyyspäivä. Astetta rankempi noin niin kuin lievästi ilmaistuna. Ensi vuonna sitten juhlitaan 100-vuotiasta Suomea ja ollaan terveitä kuin pukit!