Leikkausahdistusta

Tänään päiväuni-Nukkumattia odotellessani mieleen vyöryi yhtäkkiä tuleva leikkaus. Nimenomaan vyöryi. Eikä sieltä vyörynyt mitään ruusunpunaisia, positiivisia ajatuksia, vaan kauhea pelko ja ahdistus. Pelko niitä leikkauksen jälkeisiä päiviä kohtaan ja pelko siitä, että entä jos leikkauksessa tapahtuu jotain odottamatonta, enkä herääkään siitä koskaan. Kädet menivät ristiin.

En ole miettinyt kuolemaa enää pitkään aikaan. Se ei ole tuntunut millään tavoin ajankohtaiselta. Nyt se taas palasi yhdeksi vaihtoehdoksi. Mieskin oli miettinyt samaa asiaa päiväkävelyllään. Päiväunien jälkeen kaivoin joululaulukirjan esiin ja aloin soittaa satunnaisesti joitain lauluja pianolla. Ensimmäiseksi kirja avautui laulun Tyyni on ilta jääpuvussaan kohdalta. Olen aina pitänyt tuota laulua hienona ja juhlavana, mutta en ole oikein koskaan kuunnellut sen sanoja.

Tyyni on ilta jääpuvussaan, 
kirkkaina tähtöset loistaa, 
enkelit taivaan tuo sanoman, 
kuoleman pelvon mi poistaa.
Yötä katselen hiljaista, 
kuuntelen sointua rauhaisaa:
Kunnia korkeudessa!
Sieluni autuutta unelmoi, 
enkel´laulu kun riemuista soi:
Kunnia korkeudessa!

Tuli aivan ihmeellinen olo tuota soittaessa ja laulaessa. Miten satuinkaan avaamaan laulukirjan juuri tuosta kohdasta? Enkelit taivaan tuo sanoman, kuoleman pelvon mi poistaa. Rauhoitti.

Jatkoin soittamista hyvin mielivaltaisesti, fiiliksen mukaan. En erityisesti etsinyt mitään tiettyä laulua. Kirjan selaaminen pysähtyi Konsta Jylhän joululaulun kohdalle. Muistin, että laulu on kaunis ja sovitus hieno, joten lähdin sitä soittamaan ja laulamaan. Taas jouduin toteamaan, etten todellakaan ollut ennen ajatellut tarkasti, mistä laulussa kerrotaan. Siinä pieni lapsi - silmissäni näin esikoispoikani - on viemässä äitinsä haudalle kynttilää ja kipuilee, milloin hänen elämäänsä palaisi ilo. Arvatkaa vaan sitä tuskaa, mitä tunsin sisälläni! En halua ottaa pieniltä lapsiltani iloa pois elämästä! Mutta tuokin laulu päättyy lohdullisesti, onneksi lauloin sen loppuun asti, vaikka välissä pitikin pitää kyyneltennielemistauko. Ruokaa samaan aikaan laittanut mieheni kysyikin laulun jälkeen, että levisikö sipulin haju keittiöstä olohuoneeseen asti. Taisi levitä. Tunnen kiitollisuutta siitä, että voimme yhdessä mieheni kanssa purkaa tällaisia ahdistavia ajatuksia, koska sillä ne lievittyvät.

Konsta Jylhän joululaulu

Joulun aatto nyt saa, jo ilta tummuu ja hiljenee maa. Kuka kulkee nyt yksinään kalmistoon, kuka yksin näin kylmässä on? Pieni lapsonen vain, joka näin kiiruhtain jälleen kynttilän haudalle tuo. Paikka hiljainen on, tumma, liikkumaton; äidin haudalle valon hän suo. Liekin niin häilyvän, tuo hauta rakkaimman hetkeksi saa. Sitä katsovi silmin niin kaipaavin, sitä katsovi ja taas odottaa koska joulun hän saa, koska voi naurahtaa kera muiden taas kuin ennenkin. Mutta niin hiljainen koti yksinäisten, on kuin puuttuisi siunaus sen. Äänen hiljaisen, sointuvan nyt jostakin kuulevi hän, joka lämpimin lausehin lohduttaa, joka nousemaan katsehen saa, Älä huoliisi jää, nosta pystyyn taas pää Joka hetki sun luonasi käyn Lapsi joulun mä oon, sinut vien kartanoon, josta lähdit. Sun valonas käyn. Joulun ensimmäisen mä olla tallissa härkien sain Sinne tähtöset tuikkivat valkeuttaan, sinne saapuivat tietäjät maan Sitä taas viettämään sinun kanssasi jään, sinun joulusi kauniiksi teen Sinä huomata saat: surun laaksot ja maat voivat peittyä kirkkauteen.