keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Treeniä ja vieraita

Alkuiltapäivästä sain fysioterapeutin taas vierailulle ja lähdimme käytävälle kävelylle. Sitä ennenkin olin käynyt lyhyellä kierroksella yksin. Fysioterapeutti oli oikein tyytyväinen eilisen jälkeen tapahtuneeseen muutokseen. Hän piti minulle vähän tuolijumppaakin hissiaulassa. En tiedä oliko alkupäivän rasitukset liikaa, mutta neljän aikoihin olin todella väsynyt ja aika kipeä. Sain vähän nukuttua enkä tarvinnut sitten onneksi lisälääkettä. Iltalääkkeet tulivat kyllä sitten tarpeeseen. Targiniqin kanssa oon pärjännyt tosi hyvin, hyvä niin. Iltalääkkeiden myötä kivut katosivat. Huomenna todennäköisesti minut vieroitetaan epiduraalipumpusta. Kunhan se on tehty, pääsen suihkuun. Olisikin jo aika!

Jotakin hyvää suihkuttomuudesta ja ylipäätänsä veden kanssa läträilemättömyydestä on ollut. Viime aikoina kovasti vaivannut - pitkälti sytostaateista johtunut - käsien ja erityisesti sormen päiden kuivuminen on nimittäin vaiva, josta olen päässyt täällä eroon. Kun on kaksi vuorokautta täysin laittamatta käsiä vesihanan alle, niin ihon oma rasvaisuus alkaa selvästi tehdä tehtävänsä. Mutta ei silti sovi kieltää, olihan se aamupäivällä hieno fiilis päästä pesemään kasvot ja hampaat ihan juoksevan veden kanssa.

Pieniä vieraita on käynyt visiitillä: Eilen oli 7- ja 3-vuotiaat ja tänään 5- ja 1-vuotiaat lapset miehen kanssa. Nuorimmainen neiti oli aivan hämmentynyt, kun näki äitinsä tämmöisessä ympäristössä, kummissa vaatteissa. Hän ei missään vaiheessa vierailun aikana oikein kiinnostunut minusta. Ei kyllä protestoinutkaan. Juoksenteli vain villisti ympäriinsä ja tutki kaikkea mahdollista. Lopuksi vilkutti ihan iloisen oloisena. Mitähän tuollaisen pienen päässä oikein pyörii? Saas nähdä, minkälaiset reaktiot tulee sitten, kun kotiudun.

Tämän yön aion nukkua taas hyvin.

5 kommenttia:

  1. Toivottavasti toiveesi yön suhteen toteutui! Ehkä olet siellä jo suihkunraikkaana miettimässä mihin seuraavaksi ryhtyisi?:)

    -K-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ihan toteutunut. Vähän heikko yö oli, mutta parempi kuin ensimmäinen.
      Iltasuihku saattaa olla mahdollinen. Vielä olen piuhoissa kiinni. Hiuksia pesasin vähän lavuaarissa, niin olotila on kuitenkin astetta puhtaampi.

      Poista
  2. Luin juuri kaikki leikkauksen jälkeiset kirjotukseni. Kylläpäs siihen mahtunut monenlaista. Hurja se yksi muistinmenetyslääkekin! Mutta ihana kuulla, että leikkaus on onnistunut ja oot hyvässä toipumisen alussa. Voimia jokaiseen hetkeen ja mahollisimman hyvää toipumista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus eka virkkeeseen: kirjoituksesi. :)

      Poista
    2. Kiitos! Hyvinhän tämä toipuminen on mennyt tähän asti, vaikka ei kai tämä koskaan mitään ruusuilla tanssimista oikein ole. Mutta pikku hiljaa kohti normaalia elämää...

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)