torstai 2. maaliskuuta 2017

Säteilevänä Tampereella

Tulee pitkiä bloggaustaukoja. En tiedä, johtuuko se siitä, että sairaus tuntuu olevan poissa vai siitä, että se on liian läsnä. Fyysisesti olo on suhteellisen terve. Henkinen olo on taas väsähtänyt ja liian suureksi osaksi iloton. Kärsin siitä.

Tänään sairaus on pistänyt minut liikkeelle. Herätys oli kuudelta, koska junassa piti olla klo 6.50. Istuin junassa parin tunnin matkan Tampereelle päämääränä Tays. Juna-aikatauluista johtuen olin suht aikaisin liikkeellä ja ehdin kierrellä Stockalla ennen kuin oli aika nousta sairaalaan vievään bussiin. Tykkään käydä Stockmannilla aina, kun siihen on tilaisuus. Tykkään itse asiassa enemmän näistä pienemmistä Stockmanneista kuin siitä aidosta ja alkuperäisestä Helsingin keskustan Stockasta, vaikka nimen omaan juuri sen Stockan kellon alla teiniminä odotti ratikkaa päivittäin kuuden vuoden ajan koulusta tullessaan.

PET-kuvaukseen piti saapua klo 10.45. Kuvaussessio alkoi sillä, että minut vietiin huoneeseen, jossa oli neljä sermeillä erotettua sänkyä. Tehtävä oli maata sängyllä mahdollisimman paikallaan. Puhelintakaan ei saanut käyttää. Tarkoitus oli, että ensin lepään puoli tuntia, sitten suoneen laitetaan kanyylin kautta radioaktiivista merkkiainetta, jonka annetaan vaikuttaa tunti levossa ja sitten kuvataan. Heti sänkyyn mentyäni laitettiin kanyyli. Onneksi sairaanhoitaja oli nopea ja taitava, niin pieni paniikinpoikanen, joka iski siinä vaiheessa kun käärin hihan ylös, ei päässyt kasvamaan suureksi ennen kuin päivän suurin koettelemus oli jo takana. Toimenpidekammo nosti päätään. Onneksi se ei kohdistunut itse kuvaukseen.

Etukäteen vähän ahdisti pitkä lepoaika. Ajattelin, että teen rentoutuksen itselleni ja toivon, että jospa nukahdan. Ehdin rentouttamaan sormeni ja sen jälkeen filmi katkesi! :) Lyhyehkö yöuni teki tehtävänsä. Välillä käväisin hereillä, kun merkkiainetta alettiin laittamaan, mutta sitten uni taas jatkui. Kun minut herätettiin, olin aivan pöllämystynyt. Aivan kuin olisin ollut nukutettu. Mutta tämän nukutuksen jälkeen piti heti nousta ylös ja kävellä monen kymmenen metrin päässä olevaan vessaan. Kello oli tuossa vaiheessa jo 12.45. Mansematikan mukaan ilmeisesti 30 min + 1 h = 2h.

Lepovaiheen jälkeen oli itse kuvaus. Sen sanottiin kestävän noin 25 min ja se piti kutinsa. Siinäkin piti maata aivan paikallaan lavitsalla kädet pitkänä pään vieressä. Kone vei petiä edestakaisin putkeen ja pois. Taisin nukahtaa vielä kerran. PET tulee sanoista positroniemissiotomografia. Tutkimuksen idea on - HUSsin sivuja ja Wikipediaa opiskeltuani - ymmärtääkseni se, että merkkiaine sisältää glukoosia, joka hakeutuu elimistössä kohtiin, joissa on vilkastunut aineenvaihdunta. Muun muassa syöpäsolut ovat tällaisia. Kun positronit törmäävät elimistön elektronien kanssa, vapautuu gammasäteilyä, joka voidaan havaita ja säteilyn alkulähde paikallistaa tällä PET-laitteella. Jotenkin noin. Kuvauksella metsästettiin siis mahdollisia syövän etäpesäkkeitä. Vääriä hälytyksiäkin voi kuulemma tulla.

Kuvauksen jälkeen minut ajettiin vauhdilla ulos huoneesta, jotta seuraava kuvattava voitiin ottaa sisään. Tulokset saan omalta onkologilta, jonka vastaanotolle alan nyt odottaa kutsua. Toivottavasti luvattu kaksi viikkoa ei veny. On muutenkin mukava, että saan asioida taas omassa sairaalassamme. Se on hyvä sairaala. Sopivan suuri ja pieni. (Mainoskatko: Jos et ole jo allekirjoittanut vetoomusta Vaasan keskussairaalan puolesta, tee se nyt, vaikka vain minun vuokseni.) Tampereella hoito oli kyllä hyvää, mutta jotenkin ilmeettömämpää ja persoonattomampaa kuin Vaasassa. Olo oli jotenkin turvattomampi. Vai onko minusta vain tullut pikkukaupunkilainen? ;)

Nyt istun taas junassa matkalla kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)