Ilonpilkahduksia

Viime päivät olen saanut nauttia noususuhdanteisesta elämästä. Välillä tuntuu oikein mukavaltakin tämä elo ja se jos mikä on älyttömän helpottava ja toivoa luova olotila. Ilo on syntynyt tänään pienistä asioista: muun muassa siitä, että huonon yön jälkeen taivas ei tuntunut putoavan niskaan, siitä, että vähän sain surruutettua ompelukoneella enkä stressaantunut, vaikka välillä piti purkaakin ja siitä, että selvisin pidemmän iltapäivän yksin lasten kanssa ja vielä illansuussakin oli hyvä mieli.

Huominen jatkaa väistämättä tätä hyvää mieltä, sillä menemme mieheni kanssa viimesyksyisen avokuntoutus-syöpäkurssin jälkiseurantatapaamiseen. Hyvää seuraa, vertaistukea, kaunis paikka, valmista ruokaa. Silloin ei elämä voi olla kovin syrjällään.

Tiedän, että tämänhetkinen olo ei ole pysyvä. Ehkä juuri siksi se tuntuu niin hyvältä. Se myös luo toivoa siitä, että seuraavankin alhon jälkeen voi tulla parempia päiviä. Ilo oli sittenkin olemassa!