Uuden edessä

Tuntuu siltä, kuin huomenna alkaisi uusi elämä. Oikeastaan se on vanhaa elämää, mutta se tuntuu nyt ihan uudelta. Tuntuu, kuin käsillä olisi syövänjälkeisen elämän alku. Aloitan nimittäin huomenna työt. Vähän olen toki jo viritellyt itseäni työmoodiin suunnittelemalla alkavaa lukuvuotta, mutta huomenna on ensimmäinen päivä, jolloin täytyy olla läsnä työpaikalla, koululla. Neljän vuoden tauon jälkeen työhönpaluu tuntuu jännittävältä ja lisähaasteensa tuo uusi opetussuunnitelma. Jos olisin ollut "vain" vanhempainvapaalla, olisin todennäköisesti elänyt enemmän mukana uuden opetussuunnitelman tekemisessä ja osallistunut koulutuksiin. Sairaslomalla, puolikuntoisena, ei rahkeet siihen riittänyt. Nyt asiaan hieman perehdyttyäni olen onnekseni saanut todeta, että minun opetustyylissä on ollut aina tämän uuden opetussuunnitelman henkeä. Ja minua on lohdutettu, että en ole epävarmoine tuntemuksineni todellakaan yksin ja että harjoitus tekee mestarin. Eiköhän se siitä sitten pikku hiljaa ala lutviutua. En saa itse nostaa rimaa liian korkealle ja saan avoimesti tunnustaa, että vasta harjoittelen.

En suinkaan ole hyppäämässä työelämään pääedellä ja umpisukkeluksiin. Aloitan varovasti. Suomessa sairaslomalainen saa sairaspäivärahaa noin vuoden verran. Sen jälkeen voi hakea kuntoutustukea, mikä ennen oli nimeltään väliaikainen sairauseläke. Olen saanut helmikuusta lähtien kuntoutustukea työeläkeyhtiöstäni Kevasta. Nyt olen hakenut osakuntoutustukea, joka kompensoi sitä tulonmenetystä, mikä syntyy, kun sairauden takia ei pysty tekemään työtä täysipäiväisesti. Osakuntoutustuki määrittää tarkkaan, kuinka paljon työntekijä saa saada palkkaa. On selkeää, kun on olemassa tuollainen raja. Minun ei siis tarvinnut itse miettiä, kuinka paljon oppitunteja jaksan pitää viikossa, vaan palkanlaskijalta sain tarkan maksimituntimäärän. Opetan nyt siis matematiikka 11 oppituntia viikossa. Kun siihen lisää kokoukset ja suunnittelut, niin toivon, että tavallisina viikkoina kokonaistyömäärä on noin 20 tuntia. Toivon, että resurssini riittävät sekä siihen että sen ulkopuoliseen elämään. Olen luottavaisella mielellä.

Kolme nuorinta ovat olleet kaksi päivää nyt päiväkodissa. Hyvillä mielin ovat lähteneet ja viihtyneet, huojentavaa. Esikoisella jatkuu koulutaival ensi viikolla. Siinä sitä sitten taas ollaan arjen pyörteissä! Toivottavasti se vie mukanaan ainoastaan positiivisella tavalla ja muistamme pitää kiinni riittävästä levosta sekä edelleen turvautua erilaisiin tukitoimiin.