keskiviikko 24. elokuuta 2016

Oireita odotellessa

Hyökkäykset on tältä taistelukerralta ohi. Tai kyllähän taistelu vielä jatkuu, kun syön Kapesitabiinia kahden viikon ajan, mutta se on semmoista leppoisampaa. Hankalinta siinä on muistaa napata ne pillerit ja sen jälkeen vielä muistaa, että olinko muistanut. Pitäisi ottaa dosetti käyttöön. (Tekstinsyöttö yritti muuttaa dosetin dosentiksi. Dosentteja pidetään silmillä. Jos ette tiedä, mistä puhun, kehotan teitä jo toistamiseen tämän blogin sisällä lukemaan Jukka Parkkisen Korppi-kirjoja.)

Nyt elän sellaista haavojen nuolemisaikaa. Odottelen, minkälaisia osumia sain tänään. On ollut olosuhteisiin nähden yllättävän hyvävoimainen iltapäivä ja ilta. Toki se auttoi paljon jaksamiseen, että sairaalasta kotiuduttuani ja syötyäni vaivuin käsittämättömän syvään, pitkään uneen. Ja onhan tämä sellaista puolipöhnäistä joka tapauksessa. Kuvotus on onneksi toistaiseksi ollut hyvin pientä. Arvoin aamulla kauan, kumpaan käteen ottaisin sytostaatit, ja päädyin vasempaan. Vasen käsi oli vuorossa kuusi viikkoa sitten, ja silloinhan se tuli valtavan kipeäksi. Nyt pyysin, ettei pistetä samaan kohtaan, ja nyt tuntuu että päätös oli onnistunut. Kyllä kädessä tuntuu, että pistetty on ja että suoni on myrkkynsä saanut, mutta edellisen kerran kaltaista arkuutta ei ole. Viikon päästä käden tarvisi olla viulunsoittokunnossa.

Toivottavasti tämä kierros jatkuisi tällaisena ja olisi edellistä helpompi. Täytyy toki muistaa, että kropassani on paljon kortisonia, joka tekee sellaisen ylivireän olon. Kortisonin voimalla aloitettiinkin tämä kierros. Kun otin sitä eilen iltapäivällä ja aamulla, niin neutrofiiliarvo oli aamuyhdeksältä niinkin korkea kuin 4,29. Hoitaja sanoi, että vaikuttaa vähän vääristyneeltä arvolta, mutta todellinenkin arvo on varmasti yli vaaditun rajan, joka on 1,5. Viime kierros aloitettiin kyllä, vaikka arvo oli jotain 1,3:n ja 1,4:n välillä.


2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kyllä kaikinpuolin onnistuneelta kierrokselta, jos hyvä meno on jatkunut! Toivottavasti sait yöllä nukuttua megapäiväunista huolimatta.
    Mukavaa päivää!

    -K-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnistunut kierros on suhteellinen käsite... ;) Yöllä nukuin yllättävän hyvin 6h putkeen.

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)