Muistamattomuutta ja kuvitelmia

Tulin eilen sairaalaan klo 7.35, vaihdoin päälleni leikkaussalivaatteet ja sain särkylääkettä. Sain valita, otanko rauhoittavaa. Olin sitä mieltä, etten tarvitse sitä, mutta hoitaja sanoi, että se tukee hyvin myöhemmin saamaani lääkitystä. Otin sitten tabletin. Vasta tabletin oton jälkeen tajusin kysyä sivuvaikutuksista, eniten pelkäsin pahoinvointia. Sain kuulla, että tabletti voi aiheuttaa muistinmenetystä. En oikein uskonut.

Kävelin itse leikkaussaliin. Siellä oli kolme hoitajaa, joista yksi oli anestesiahoitaja. He alkoivat valmistella minua leikkausta varten. Muistan, että makasin lämpöpatjan päällä ja jalkoihini laitettiin lämpösukat. Minulle laitettiin kanyyli vasempaan käteen. Sitten piti kääntyä oikealle kyljelle, jotta epiduraalipuudute saataisiin laitettua selkäytimeen. Laitoin jalat koukkuun - tuttua puuhaa synnytysten epiduraaleista ja spinaaleista. Sitten muistan, että hoitaja käski minun painaa leuka rintaan. Siihen mielikuvani loppuvat. Hurjaa. Jotenkin epämiellyttävää. Seuraavalla kerralla en ota tuollaista lääkettä. Tiedän etten ottanut sitä helmikuussa ja silloin muistikuvani loppuivat vasta siihen, kun anestesialääkäri sanoi, että nukutusaine lähtee suoneen. Maksaleikkauksen yhteydessä Helsingissä sain varmasti myös vastaavanlaisen pillerin, koska sielläkin muistikuvat loppuivat ennen nukutusta.

Heräämön alkuhetket ovat hämäriä. Jotenkin minulla on aavistus siitä, että olin tosi kipeä, minkä jälkeen kipulääkitystä on lisätty ja olen vaipunut taas uneen. Sen jälkeen en ollut kovin kipeä heräämössä. Koin siellä kuitenkin jonkinlaisen harhan. Unen ja valveen rajamailta ilman silmälaseja "öögat täys smäidää" katselin, kun hoitajat seisoivat kauempana minusta, mutta kukaan ei tullut luokseni, vaikka uskoin heidän näkevän, että olin avannut silmäni. Olin aivan varma, että tuo välinpitämättömyys johtui sitä, että hoitajat eivät uskaltaneet tulla luokseni, vaan odottivat, että kirurgi itse tulee kertomaan, että operoitavalla alueella oli löytynyt lisää syöpää. No, eihän nuo hoitajat oikeasti niin toimi eikä kirurgi tule heräämöön. Hoitaja oli kuitenkin hyvin niukkasanainen leikkauksen kulun suhteen ja sanoi vain, että kirurgi kertoo seuraavan päivän kierrolla siitä enemmän. Sen verran aloin kuitenkin olla lopussa tolkuissani, että vaadin saada tietää, että onko minulle tehty J-pussi. Hoitaja sitten kertoi, että J-pussi on tehty, koska sanoin, että jos sitä ei ole tehty, se tarkoittaa, että vatsassa oli lisää syöpää, eikä hoitaja luonnollisestikaan halunnut jättää minua tuollaisen luulon kanssa yötä vasten.

Yöllä koin vielä yhden kuvitelman. Jostain syystä epiduraalipuudute puuduttaa hyvin voimakkaasti vasenta puoltani ja yöllä puutuneisuus levisi myös vasempaan reiteen niin, että se ikään kuin halvaannutti sen enkä pystynyt koukistamaan jalkaani. Anestesialääkäriäkin konsultoitiin asiassa ja hän käski tiputtaa epiduraalipumpun tehoja. Koska sytostaattien neuropatiaoireet ovat myös tuntuneet nimenomaan vasemmalla puolella, niin olin yöllä varma, että hermotusjärjestelmä on jotenkin vioittunut ja tämän puudutteen saaminen oli nyt viimeinen niitti siinä. Olin varma, etten pysty enää kävelemään vasemmalla jalalla ja näin itseni pyörätuoliäitinä. Ihmeen rauhallisesti suhtauduin asiaan. Nyt päivän mittaan puudutus on koko ajan vähän hellittänyt.