Tukiperhe

Taannoin lupasin jollekin kommentoijalle kertoa tukiperhesysteemistä. Tuosta lupauksesta on jo aikaa, mutta en ole asiaa unohtanut. Se on vain jäänyt. Tai ehkä se on vain odottanut oikeaa hetkeä, joka on nyt.

Tukiperheasia juolahti mieleeni yhtäkkiä kesällä 2016. Olin tuolloin sairastanut noin puoli vuotta. Aika oli rankkaa koko perheelle. Aloin pelätä, että mieheni uupuisi ennemmin tai myöhemmin. Mietin yksin ja hänen kanssaan yhdessä, miten asiaa voisi ennaltaehkäistä. Keksimme kaksi asiaa: mieheni varasi ajan syöpäyhdistyksen psykoterapeutille keskusteluavun saamiseksi ja lähdimme kyselemään, olisiko meidän mahdollista saada lapsillemme tukiperheitä.

Otin yhteyttä lastensuojelun avopalveluihin, missä ainakin meidän kaupungissa ko. asioita hoidetaan. Keskustelin ensin puhelimessa sosiaalityöntekijän kanssa, joka jo puhelimessa näytti vihreää valoa toiveellemme, vaikka ei tietenkään voinut mitään siinä päättää. Hän vei asiaa eteenpäin. Lopulta meillä tuli käymään kaksi sosiaalityöntekijää kartoittamaan perheemme tilannetta. Puhelimessa sain käsityksen, että heillä voisi olla muitakin tukimuotoja tarjolla. Tuo käsitys osoittautui harhaksi. Kyselivät että olimmeko käyttäneet kotipalvelun tarjoamaa apua (olimme!) ja lopulta totesivat, että tulevat puoltamaan meille tukiperheitä. He eivät olleet myöskään päättävä elin vaan heidän tehtävänsä oli haastatella meidät ja kirjoittaa raportti. Päätöksen teki joku toinen. En tiedä oliko tuo joku toinen sama ihminen, joka kävi haastattelemassa tukiperheet, vai oliko hän vielä joku kolmas. Mielestäni tässä sopassa oli hieman liian monta kokkia, mutta pääasia, että lopputulos oli hyvä.

Meille oli alusta asti selvää, että kysyisimme lapsillemme tukiperheet lähipiiristämme. Arvelimme, että olisi helpompi löytää tukiperhe kahdelle kuin neljälle lapselle, ja siksi jaoimme porukkamme kahtia: tytöt yhteen paikkaan ja pojat toiseen. Molemmille kaksikoille löysimme sopivat, ennakkoon tutut tukivanhemmat, jotka myös sosiaalityöntekijä hyväksyi. Meille asiasta ilmoitti meille nimetty sosiaalityöntekijä. Paperisen päätöksen saimme asiasta vasta lähempänä joulua, mutta suullisen päätöksen avulla aloitimme säännölliset tukiperheillat ja -viikonloput jo syyskuussa 2016.

Ensin meille myönnettiin tukipäiviä huhtikuun 2017 loppuun, sitten loppuvuodeksi 2017 ja juuri ennen viime joulua sosiaalityöntekijä teki puhelimessa päätöksen jatkaa sopimuksiamme tämän vuoden loppuun asti. Vaikka alussa byrokratiaa oli paljon, niin sen jälkeen asia on sujunut jouhevasti puhelimitse. Jossain vaiheessa meidän on tarkoitus myös tavata tuo meidän ”oma” sosiaalityöntekijä, mutta ilmeisesti tapauksemme on selkeä emmekä ole priorisointilistan kärjessä, kun tapaamisaikaa ei ole kuulunut.

Tämän vuoden alusta lähtien tytöt vaihtoivat tukiperhettä edellisen tukiperheen elämäntilanteen muututtua. Uusikin tukiperhe löytyi tuttavapiiristämme. Tytöt viihtyvät uudessakin perheessä oikein hyvin, vaikkeivät perhettä oikeastaan ennestään tunteneet. Äitiä jännitti vaihdos varmasti enemmän kuin tyttöjä, vaikka luottavaisella mielellä toki olinkin.

Tukiperheet on siis lastensuojelun ennaltaehkäisevää toimintaa eikä edellytä lastensuojeluilmoitusta. (Vaikka mielestäni meistäkin olisi voinut tehdä ilmoituksen, koska kyllä lapset tarvitsevat suojelua silloin, kun toinen vanhemmista sairastuu vakavasti). Tukimuotona tukiperheet on yhteiskunnalle halpa verrattuna järeämpiin toimiin, saatikka siihen, että kenties kokonaan vältytään vanhempien uupumiselta ja lasten henkiseltä pahoinvoinnilta. Ne ne vasta kalliiksi tulevat. Kaupunki maksaa perheille 40€/päivä/lapsi. En tunne, että olisimme kohtuuttomasti tuhlaamassa kaupungin pennosia.

Meidät tämä järjestely on pitänyt pinnalla. En uskalla edes ajatella, mikä olisi tilanteemme ilman tätä. Monesti myöhemmin, väsyneinä hetkinä olen miettinyt kiitollisena, että onneksi tuolloin kesällä 2016 olin henkisesti sen verran vireessä sytostaattihoidoista huolimatta, että jaksoin viedä läpi alkubyrokratian. Suosittelen tukiperheitä lämpimästi kaikille lapsiperheille, jotka syystä tai toisesta ovat elämässään ahtaalla.