Monenlaista vointia

Aikaa on kulunut sitten viime postauksen. Tämä ei ollut suunniteltu blogitauko. Tauko ei ole ollut millään tavalla järkevä eikä toivottava. Se vain tuli. Olisi mukava kertoa, että tauko johtui siitä, että syöpä ja sen seuraukset ovat jääneet elämässäni taka-alalle. Mutta ei. Tauko on johtunut enemmänkin siitä, että väsymys on ollut liian paljon voitolla enkä ole ehkä jaksanut myöskään kirjoittamalla kohdata kaikkea sitä, mikä on tuntunut hankalalta. On onneksi ollut sitäkin, että elämä on ollut positiivisella tavalla täyttä enkä ole osannut ottaa aikaa kirjoittamiselle.

Fyysinen vointini eli siis suolen toiminta on suurimmaksi osaksi ollut kohtalaisen ok - lähinnä varmasti antibiootin (Ciproxin) ja probiaatin (Vivomixx) ansiosta. Kun tammikuussa J-pussin tähystyksessä määrätty neljän viikon antibioottikuuri loppui, tapasin lääkärin. Koska pussin kunto ei vakuuttanut, antibioottikuuria päätettiin jatkaa, mutta annos kuitenkin puolitettiin. Lääkäri totesi, että minulla vaikuttaa olevan antibioottiriippuvainen, krooninen pussiitti. Syön nyt pari kuukautta antibioottia yhden 500 mg:n tabletin päiväannostuksella ja sitten mietitään, voidaanko antibioottia yrittää tauottaa vai jatkanko sen syömistä. On kuulemma ihmisiä, jotka syövät vuosikausia antibioottia. Sinänsä helpottava tieto, koska se tarkoittaa sitä, että J-pussia ei lähdetä aivan lähitulevaisuudessa purkamaan ainakaan pussiitin takia. Täytyy suhtautua tuohon antibioottiin niin, että se on lääke muiden joukossa.

Jos fyysinen vointini on ollut suurimmaksi osaksi suhteellisen ok, niin tähän hiljaiselon viiteen viikkoon on täytynyt mahtua päiviä, jotka eivät ole olleet ok. Itse asiassa vain kolme päivää edellisestä postauksesta elämääni tuli hyvin synkkä ajanjakso. Sain nimittäin suolitukoksen. Olin todella kipeä vuorokauden. Sitten vihdoin tuli the oksennus. Muutaman kerran aiemminkin vähän yrjöilin, mutta niin kauan kun määrä ei ole järkyttävä, ei oksentamisesta ole tukoksen kannalta mitään hyötyä. Kunnon oksennuksen jälkeen kesti pari tuntia ja sitten suoli alkoi tyhjetä oikeaakin reittiä. Helpotus! Tuohon vuorokauteen ehti mahtua epätoivoisia hetkiä enkä minä ollut ainoa niitä tunteva. Koska suolitukos oireilee aluksi kuin tuloaan tekevä vatsatauti, ei alussa voi tietää kummasta on kyse. Kaikki, jotka olette kokeneet vatsataudin lapsiperheessä, voitte vähän laidasta ymmärtää, minkä luokan ahdistuksen minun tukos aiheuttaa miehessäni, koska hänen lausuntonsa oli, että hän ottaa paljon mieluummin meille kaikille vatsataudin kuin mulle suolitukoksen. Kun mies lähti aamulla viemään lapsia päiväkotiin ja kouluun minun jäädessäni kärvistelemään kipuineni kotiin, oli eskarilainen kysynyt autossa, että onko se taas se syöpä. Sitä samaa kysymystä minäkin mietin mielessäni. Kun oksentamisen ja ripuloinnin jälkeen pieni, aaltoileva kipu jäi vatsaan kahdeksi vuorokaudeksi, olin jo lähes varma siitä, että tukoksen aiheuttaja olisi kasvain. Järkeilin, että koska kipu ei poistu, on tukoksen oltava liukenematon ja mikä muu se silloin olisi kuin syöpäkasvain. Onneksi kivun lopulta lakatessa unohdin nuo epäilykset.

Koska tammikuisissa ct-kuvissa näkyi nestettä pikkulantiossa, sain lähetteen gynekologille. Sairaalamme erinomaista palvelunopeutta ainakin meidän onkologian potilaiden kohdalla ei voi kuin kiitellä. Onkologi laittoi kiireettömän lähetteen gynekologiselle poliklinikalle, mutta jo 17 päivän kuluttua makasin gynekologin britsillä. Kaikki muu vaikutti olevan normaalisti, mutta vasemmalla puolella lantiossa oli noin desin verran nestettä. Gynekologi ei osannut sanoa mitä se on. Joskus tuollainen voi viitata syöpään, mutta sitä ei kuitenkaan nyt epäillä. Jäin seurantaan heillekin, eli he katsovat myös seuraavat ct-kuvat ja kutsuvat mahdollisesti uudelle käynnille. Nesteestä on mahdollista ottaa näyte ohuella neulalla sisäkautta, mutta sitä ei nähty vielä tarpeelliseksi. Sen verran jännittävältä tuo toimenpide kuulostaa - vaikkakin paremmalta kuin se, että näyte otettaisiin vatsanpeitteiden läpi - etten myöskään ollut sellaista vaatimassa ennen kuin lääkäri näkee sen tarpeelliseksi. On erittäin mukavaa ja turvallisen tuntuista aina kun tapaa lääkärin, joka ottaa tosissaan taustani. Sekä tämä gynekologi että vastikään tapaamani hammaslääkäri mahtuivat ilokseni tuohon kategoriaan.

Henkisesti olen jaksanut vaihtelevasti, liian usein huonosti. Hiihtolomalla jaksoimme käydä laskettelureissulla ja se oli meille suuri saavutus. Muuten on ollut paljon harmaata ja väsynyttä. Ilo on käynyt kylässä aina pieniä hetkiä. Juuri ennen suolitukosta tuntui, että elämällä on taas mahdollisuus voittaa ja ehkä jaksaisin mennä töihinkin kevääksi. Tukos vei kuitenkin taas voimani, minkä jälkeen oli itsestään selvää, että ainoa järkevä ratkaisu on olla menemättä töihin. Niin vähäisiä ovat resurssini, että tuskin niillä olisi töitä tehty tai ainakin ne olisivat kuluneet töissä kokonaan. Ja työn on kuitenkin tultava tärkeysjärjestyksessä vasta oman terveyden ja perheen hyvinvoinnin jälkeen. Tässä sitä on ollut taas opettelemista. Onneksi on terapeutti, joka auttaa suhteuttamaan tilannetta ja saamaan pään sisäiset asiat johonkin järjestykseen. Ja onneksi on työterveyslääkäri, joka osaa nähdä kokonaisuuksia. Nyt luon toivoni kevääseen. Pidä kiinni toivosta, Veera!