keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Olisiko tässä apu?

Käyn edelleen viikottain psykoterapiassa. Viime syksynä mietin, että juttua tuskin riittää kovin pitkään joka viikolle ja käyntejä aletaan varmasti harventaa, mutta sen verran värikästä tämä kuntoutuminen kaikkine vaiheineen ja äkillisine käänteineen on ollut, että ei ole vielä tarvinnut miettiä käyntikertojen harventamista. Tällä viikolla on kuitenkin hiihtolomaa terapiastakin.

Viime viikolla mietimme terapiassa kovasti sitä, mistä saisin enemmän voimia ja jaksamista, kun tuntui, että lähestyn taas uupumista. On hauska huomata, miten sitä saa kiinni omista tuntemuksistaan ja perimmäisistä ajatuksistaan, kun niitä pallottelee toisen ihmisen kanssa, etenkin kun se toinen ihminen on ihmismielen ammattilainen. Olin heti sitä mieltä, että en ole sairasloman tarpeessa töistä. Vaikka töissäkin on uuvuttavia piirteitä, niin enemmän se silti antaa kuin ottaa. Mietin ääneen, että tarvitsisin oikeastaan sairaslomaa kotoa. Vähän hirvitti sanoa tuo asia ääneen, mutta olen pikku hiljaa oppinut, ettei ole ajatuksia, joita ei voisi ääneen sanoa. Olen vähitellen hyväksynyt sen tosiasian, että todellinen minäni on aika kaukana ihanneminästäni, ja vaikka se monesti kirpaiseekin, niin on se myös valtavan helpottavaa. Niin, olin siis ottamassa lomaa lapsista ja kodinhoidosta. Kun asiaa hetken siinä pyöriteltiin, niin tajusin, ettei asian laita kuitenkaan ollut niin. Jaksaisin kyllä niin työn, perheen kuin kodinkin kanssa, kunhan minulla yksinkertaisesti olisi vähän enemmän omaa aikaa.

Kun on luonteeltaan tällainen kummallinen sekoitus introverttiä ja ekstroverttiä, niin täytyisi muistaa ottaa huomioon molemmat puolet. Tarvitsen välillä oman tilan ja hetken. Tarvitsen omia juttuja. Tuo tarve ei täyty sillä, että käyn yhtenä iltana sählyssä (ja sen jälkeisessä naisten saunassa!) ja toisena iltana orkesterissa soittamassa, niin tärkeitä kuin sekä musiikki että liikunta (ja se maailmanparannussauna) minulle ovatkin. Tarvitsen lisäksi aikaa ja rauhaa ajatella, murehtia, haaveilla. Ja eilen sen taas tajusin: tarvitsen mahdollisuuden kirjoittaa blogia, mikä tietysti liittyy vahvasti yhteen noiden ajattelemisen, murehtimisen ja haaveilun kanssa. Tämä blogi on yksi minun jutuistani. Yritän tsempata. Muistuttakaahan, jos taas meinaan unohtaa.

6 kommenttia:

  1. Ihana Veera, aito ja raikas ❤️

    VastaaPoista
  2. Rakkain terveisin ♥
    Lea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Lea, kommentistasi! <3 Oikein hymyilytti tuo, että kutsuit minua aidoksi, kun nimenomaan itse olet niin aito. :) Mutta en minä itsekään kyllä koe olevani muuta kuin olen; ehkä se on sitten sitä aitoutta.

      Huomasin muuten, että yksi ajatus oli blogitekstissä mennyt päälaelleen. Koen, että työni nimenomaan antaa enemmän kuin ottaa. Nyt tuo kohta on oikein.

      Poista
  3. Kiitos kuulumisista �� - lukijasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti näkyä <3 <3 - sama :)

      Poista
    2. Ole hyvä, kiva kun kysyit!
      Joo, noita epämääräisiä kysymysmerkkejä tulee aina joskus sydämien tai muiden merkkien tilalle. Mutta ilmeisesti joidenkin laitteilta sydämien liittäminen onnistuu, niin kuin tuolla yllä näkyy. :)

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)