maanantai 13. tammikuuta 2020

Elämä jatkuu

Neljä vuotta sitten olin ollut viikon sairaalassa epämääräisten, kovien vatsaoireiden vuoksi. Sappirakko oli poistettu joitain päiviä aiemmin siellä näkyneiden kivien takia, mutta siitä ei tullut apua kipuihin. Hb oli pudonnut parissa päivässä noin kahdeksaankymmeneen. Sitten mittani tuli täyteen sitä jahkailua ja odottelua — olihan minulla kotona neljä alle kouluikäistä lasta ja koko ajan pumppasin maitoa rinnoistani siinä toivossa, että 7-kuukautisen keskosvauvan imetys saisi vielä jatkua — ja vaadin pikaista pääsyä paksusuolen tähystykseen. Gastroenterologi lupasi varata minulle kiireellisen ajan neljän päivän päähän. Tuota tarjousta en hyväksynyt, vaan vaadin saada alkaa juoda tyhjennyslitkuja samantien, jotta tähystys voitaisiin tehdä heti seuraavana päivänä.

Se seuraava päivä oli juuri tämä päivä neljä vuotta sitten. Aika lailla juuri tällä kellon lyömällä tähystyksessä oltiin päästy siihen vaiheeseen, ettei enää päästy mihinkään. Tähystysputki ei kerta kaikkiaan kulkenut eteenpäin. Suolessa oli epämääräinen, suuri tukos. Lääkäri oli huolestunut siitä, miltä suoli näytti. Hän uskalsi sanoa ääneen sen, että siellä saattaisi olla jopa syöpää. Hän myös sanoi sen, jota en olisi halunnut kuulla: paksusuoli tultaisiin poistamaan ja saisin väliaikaisen ohutsuoliavanteen.

Koepalavastausten mukaan suolessani oli kuitenkin vain graavi dysplasia eli syövän esiaste. Suurimmaksi ahdistuksen aiheeksi nousi avanne. Minulla oli kolme viikkoa aikaa ennen leikkausta sopeutua ajatukseen avanteesta. Se ei kohdallani riittänyt, enkä tiedä olisiko mikään muukaan aika riittänyt. Pelotti ja hirvitti. Luulin koko minuuteni muuttuvan. Sopeutuminen tapahtui vasta, kun avannepussi roikkui alavatsallani. Hyvin nopeasti avanne muuttui vähäpätöiseksi asiaksi, kun sain tietää, että suolistossani oli todella ollut syöpä ja että sitä edelleen löytyi muualta elimistöstäni. Noista mietteistä voi lukea mm. tästä postauksesta.

***

Kolme vuotta sitten oli myös hyvin, hyvin vaikeaa. Sen päivän blogipostauksia on peräti kaksi. Ne voi lukea klikkaamalla täältä ja täältä. Olin tullut sairaalaan neljä päivää aiemmin suht pieneen avanteensulkuoperaatioon, mutta olinkin joutunut keskelle epätoivoa, jolle ei näkynyt loppua. Onneksi en tuona päivänä vielä tiennyt, että joutuisin olemaan keskellä tuota kärsimystä vielä 2,5 viikkoa ja että tuona aikana vatsani avattaisiin vielä kokonaan uudelleen ja joutuisin olemaan kahdesti nenä-mahaletkussa. Onneksi aika armahtaa niin, että ilman näitä blogitekstejä en muistaisi tuosta ajasta läheskään kaikkea.

***

Mutta entäs sitten tänään, juuri tällä hetkellä, tänä vuonna? On uskomatonta lukea noita muutaman vuoden takaisia hetkiä ja ymmärtää, että se olen se sama minä ja se on tämä sama elämä, joka edelleen jatkuu ja on kuitenkin niin erilainen. Tällä hetkellä olen lomalla. Olin töissä koko syksyn. Jaksoin välillä paremmin ja välillä huonommin, mutta jaksoin kuitenkin. Sitten tuli joululoma. Ja sitten alkoi toinen loma: äitiysloma.

Kun viime kesänä, juhannussunnuntaina, raskaustestiin piirtyi suureksi ihmetykseksemme ja hämmennykseksemme kaksi viivaa, en uskonut, että kuitenkaan tulisi tämä hetki, että jään äitiyslomalle. Enhän ollut enää edes uskonut, että tulisi sitä hetkeä, jolloin tarvitsisin raskaustestiä. Kirurgi oli ensimmäisellä tapaamisella neljä vuotta sitten kertonut, että niiden kaikkien suurten leikkausten jälkeen — siinä vaiheessa ei edes tiedetty, että tulossa olisi myös sytostaattihoidot — lasten saanti tulisi olemaan vaikeaa. En usko, että sytostaattimyrkyt varsinaisesti lisäsivät todennäköisyyttä raskautumiselle vaan päinvastoin.

Ja tässä kuitenkin istun hyvin suuren vatsan kanssa tietäen, että jos kaikki menee hyvin, niin viimeistään hiihtoloman kynnyksellä tämä rantapallon kokoinen vatsani on poissa ja sylissäni pidän pientä poikavauvaa. Huomenna alan pestä pieniä vauvanvaatteita. Elämä on ihmeellistä!

9 kommenttia:

  1. Elämä on todella ihmeellistä. Itselläni kaksi kasvainta, leikkuut, hoidot, os-ava, joka n. kuukausi sitten suljettiin. Vauvani ovat jo aikuiset, puoliso kuoli aivosyöpään. Minä yritän toiveikkaana ajatella, että tämän rumban jälkeen olisin terve. Onnea sinulle, vauvallesi ja muulle perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitos!
      Voimia sinulle kaikkien vastoinkäymistesi jälkeiseen elämään. Toivotaan, että edessä olisi vähän helpompaa!

      Poista
  2. Onnea, elämä on ihmeellistä ❤

    VastaaPoista
  3. Maria Mäkelä13.1.2020 klo 13.40

    Aivan ihana uutinen! Kaikkea hyvää tähän uuteen vaiheeseen. Hetki kerrallaan edelleen ��

    VastaaPoista
  4. Hirmuisesti onnea!
    Oot älyttömän hyvä kirjoittamaan niin vaikeista kuin iloisemmista uutisista. On ollut todella mielenkiintoista seurata tätä matkaa ja jännityksellä odottaa mitä mahtaa kuulua seuraavan postauksen myötä. Kiitos että olet jakanut matkaa tänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja rohkaisevasta kommentistasi!

      Poista
  5. Oi kuinka ihania uutisia täällä! Onnea teille kaikille!

    VastaaPoista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)