maanantai 10. lokakuuta 2016

"Kun voimat riutuu, vähenee..."

On kai käytävä tännekin dokumentoimassa tämänhetkinen olotila, vaikka en oikeasti jaksaisi. Sairastamisajastani jää vähän totuudenvastainen eli liian positiivinen kokonaiskuva, jos en kirjoita myös kaikkein mustimmista päivistä.

Luulisi, että nyt ei ole mitään syytä synkkyyteen: toiseksi viimeinen sytostaattikierros on juuri loppunut ilman mainittavia sivuvaikutuksia ja syöpä on ilmeisesti saatu häädettyä kehostani. Fyysinen kuntoni on aika hyvä. Elämän pitäisi siis hymyillä. Vaan kun ei hymyile! Enkä hymyile minä. Päivä päivältä tunnen itseni entistä väsyneemmäksi ja kyvyttömämmäksi pyörittämään tätä arkiruljanssia. Aina välillä jaksan tsempata ja toisinaan tulee automaattisesti parempi hetki. Kunnes sitten taas olen alhossa.

Hurja ja kurja on se tunne, kun takaraivossa jyskyttää koko ajan pelko siitä, milloin tapahtuu lopullinen romahdus ja samaan aikaan toivon, että sitä ei tapahdu milloinkaan. En usko että syy on syksyssä. Täällä on ainakin ollut niin hieno syksy, ettei se voi millään masentaa. Luulen, että syy on siinä, että tämän kuluneen vuoden aikana sairastamiseen on kulunut niin paljon voimia, ettei niitä ole jäljellä enää tämän pikkulapsiarjen täysipainoiseen pyörittämiseen. Ja kai se on ihan normaalia, että psyyke tule perässä; että sitten kun vaara on ohi, on lupa väsähtää.

Tulevan leikkaus- ja toipilasaikani lastenhoito on onneksi järjestyksessä. Tänään varmistui, että lapset pääsevät siihen samaan päiväkotiin, jossa isommat olivat jo viime talven. Lisäksi he saavat aloittaa tarvittaessa jo parin viikon kuluttua. Kaikki ryhmätoiveet eivät toteutuneet, mutta jospa asiat sujuisivat kuitenkin hyvin niillä järjestelyillä, mitä saatiin. Helpotusta on siis tiedossa. Yritän sen tiedon voimin jaksaa päivän ja hetken kerrallaan eteenpäin. Jälkiviisaana voi sanoa, että olisi ollut parempi, jos isommat lapset olisivat olleet syksyn alusta asti päiväkodissa ainakin osittain.

Tänä vähävoimaisena päivänä olen kiitollinen paitsi tuosta päiväkotipaikkojen järjestymisestä myös siitä, että parempivoimaisina päivinä kesällä laitoin vireille tukiperheiden saamisen lapsillemme. Prosessi oli loppujen lopuksi helppo vaikkakin turhan aikaavievä. Edelleen odottelemme päätöspaperia postissa. Tukiperhetoiminta kuuluu lastensuojelun avopalveluihin eli ei vaadi lastensuojelun asiakkuutta, mikä varmasti vähentää byrokratiaa. Me kysyimme itse tukiperheet lähipiiristämme, joten lapsemme pääsevät tuttujen ihmisten hoitoon, mikä oli meille ensiarvoisen tärkeää. Tällä järjestelyllä lapsemme saavat välillä toisten aikuisten läsnäoloa ja huomiota sekä uudenlaista virikettä ja me mieheni kanssa saamme sekä omaa että kahdenkeskistä aikaa. Sairastaminen sekä siihen ja sen takia väsyminen heittää nimittäin helposti kapuloita rattaisiin myös parisuhteessa. Meidän avioliittomme ei tietenkään kaadu tähän sairastamiseen eikä mihinkään muuhunkaan ennen jommankumman kuolemaa, mutta silti ei ole yhtään pahitteeksi, että joskus - ja etenkin nyt - on aikaa vähän hoitaakin suhdetta.

Juuri tällä nimenomaisella hetkellä en ole vastuussa kenestäkään enkä mistään. Helpottava tunne. Taidan laittaa silmät kiinni ja kerätä taas voimia.

10 kommenttia:

  1. Oikein paljon voimia ja lepoa sinulle. Meillä on ollut tukiperhe lapsille jo 7 vuotta minun masennuksen takia. Ja kyllä on ollut iso apu! Olen hyvin kiitollinen. Toivon todella että saatte sellaisen, ja vielä tuttavaperheestä, Niinkuin mekin. T Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin olemme kiitollisia tukiperheistämme.❤️ Harmittaa vaan, että kukaan ei meille älynnyt vinkata asiasta vaan "jouduimme" keksimään asian itse.

      Poista
  2. On se melkoinen yhtälö ollutkin sairastaa ja pyörittää samalla pikkulapsiarkea. Pelkästään toinen noista jo voi uuvuttaa totaalisesti, saati että on ne molemmat. Ihana, kun on järjestyny tukiperheet ja päiväkoti. Ja se kuulostaa niin hyvältä, että syöpä on hävinnyt taistelun! Oot taistellu kyllä tosi urheasti tämän ajan, saat ollakin väsynyt. Toivon sulle levon, rauhan ja palautumisen hetkiä, voimia edelleen ja <3<3<3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Omien voimien arvioiminen etukäteen on vaikeaa. Sitä haluaisi jaksaa enemmän kuin jaksaakaan. Onneksi olen oppinut armeliasta suhtautumista itseeni enkä häpeä väsymistäni tässä tilanteessa.

      Poista
  3. Henkilökohtaista kokemusta siitä, että paljon vähemmälläkin, kuin mitä sinun kokemallasi, saa aikaiseksi totaalisen väsyn, työuupumuksen yms. Kahdenkeskeinen aika on hirmuisen tärkeää! Jokaisessa elämäntilanteessa.
    MT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanteita ei voi verrata. Eikä ihmisiä. Uupua voi niin monesta syystä. Se mikä toisesta tuntuu vähältä, on toiselle aivan liikaa. Enkä minä tiedä, uupuisiko joku toinen tässä tilanteessa, mutta minä en ole joku toinen.

      Poista
  4. Viisaita sanoja kaikki yllä. Niin se taitaa olla kuten sanoit, että rankan rupeaman loppumetreillä mieli alkaa vähän hellittää jaksamisen ja sinnittelyn suhteen. Nyt on todellakin lupa olla väsynyt! Ja vaikka parin viikon päästä jaksaisitkin, anna silti lasten astella heti päiväkotiin kun mahdollista. Se voisi olla vähän kuin laittaisit rahaa pankkiin, tässä tapauksessa voimia.
    Sujuvaa arkea sinne koko perheelle ja voimia kaikkeen! Olette sydämellä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Nyt täytyy tosiaan aloittaa taas saldon kerryttäminen voimatilille. Tili on päässyt hyvin tyhjäksi ellei jopa mennyt miinukselle.

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)