Kiitollinen kylkiluun murtumasta

Aamu alkoi aikaisin riippumatta siitä, että yö alkoi viikonloppureissustamme johtuen myöhään. Aika onkologille oli nimittäin sovittuna jo klo 8.45. Yleensä olen aina mennyt onkologin vastaanotolle yhdessä mieheni kanssa. Odotushuoneessa näkee harvoin ketään yksin, eli rankkoja asioita pyritään menemään kuulemaan tuplakorvin ja hyvä niin. Tänään kuitenkin tuntui helpoimmalta, että mies jäi keittelemään aamupuuroa lapsille ja minä lähdin yksin sairaalaan. Näin jälkikäteen ajateltuna otimme kyllä aikamoisen riskin.

Odotin saavani tietää suoliston magneettikuvauksen tulokset ja sen, milloin luustokuvauksen tulokset tulevat. Lääkäri pahoitteli aluksi, että luustokuvauksen tulokset eivät ole tulleet ja kertoi, että suoliston magneettikuvat ovat puhtaat. Sisäinen paine helpotti heti vähän. Sitten lääkäri onneksi päivitti potilassivuni ja - tadaa - luustokuvauksen sanelu ilmestyi näytölle. (Paperista ilmenikin, että lausunto oli tarkastettu ja hyväksytty tänään klo 8.46.) Lääkäri halusi ensin lukea tekstin itse ja minä sinä aikana tietenkin yritin lukea lääkärin ilmeitä. Luulin lukevani huolestuneisuutta, mutta väärin luin. Teksti oli onneksi lyhyt, joten totuus paljastui nopeasti: ei etäpesäkkeitä luustossa. Jihuu!

Kylläpäs tuntui helpottuneelta! Kylkikivun syy on siis kaiketi kylkiluun murtuma. Kuvauksessa näkyi, että 10. kylkiluussa oli joku kertymä, joka "voi sopia murtumaksi". Mitään selkeää murtumalinjaa ei kuitenkaan näkynyt. Kipu saattaa kuulemma kestää pari kuukautta. Kohta ollaan siis jo voiton puolella, kun kuukauden tätä kipua oon jo kärsinyt. Hoitona on särkylääkkeet, lepo ja nostetun välttäminen. Äitiriippuvaisen kaksivuotiaan kanssa tuo viimeisin on kaikkea muuta kuin helppoa eikä lepokaan tässä kotiapulaisettomassa-lastenhoitajattomassa taloudessa jokahetkistä herkkua ole. Mutta kaiken kaikkiaan harva kylkiluunsa murtanut on tuskin kuitenkaan niin onnellinen murtumasta kuin minä tänään olin. Täysin ylimääräinen vaivahan se tähän kaiken päälle on, mutta ah, niin vaaraton! Hengenvaaraa ja sen pelkoa on ollut jo riittämiin.

Tuon hengenvaaran eli syövän uusiutumisen pelossa en ole elänyt vain minä vaan luonnollisesti myös mieheni. Konkreettisesti se on vaikuttanut mm. siihen, että hän on paljon miettinyt, mitä kaikkia suurempia investointeja uskallamme tehdä, jos kohta taas tulotasomme laskee merkittävästi. Esimerkiksi automme on ollut vaihdon tarpeessa jo pidempään, mutta mies on ollut varovainen autokauppojen suhteen. Kun soitin miehelle heti lääkärikäynnin jälkeen ja itkin ilosta, niin mies oli luonnollisesti hirveän iloinen. Sitten hän alkoi nauraa ja sanoi: "Tuuhan sieltä kotiin itkemään, niin päästään ostamaan auto!" Yhdellä koeajelulla käytiin jo. :)

Heti kun tulin kotiin, kerroin lapsille, kullekin erikseen, että olen terve ja minulla ei ole syöpää. Kuusi- ja kahdeksanvuotiaat silminnähden ymmärsivät asian sisällön. Oli hieno saada jakaa heidän kanssaan niin suuri asia. Päivän kunniaksi kukin sai syödä jälkiruoaksi niin monta jäätelöä kuin jaksoi. Luultavasti muistavat päivän, vaikka kolmea pientä jäätelöä enempää kukaan ei jaksanutkaan.

Tänään on ollut parempi päivä kuin moni muu päivä lähiaikoina. On tuntunut siltä, että jokin hermoja kiristänyt paine on pikkuisen hellittänyt. Toivottavasti se jatkaa hellittämistään, niin olisi itsellä ja lähimmäisillä monin verroin helpompaa.