maanantai 26. joulukuuta 2016

Terve joulu takana, mitä lie edessä

Meillä on ollut kivuton joulu. Ei edes oksennustautia saatu! :) Mummolassa olimme aaton ja kotosalla sitten pyhät. Ollut leppoisaa. Enimmäkseen sellaista hyvin normaalia lapsiperhe-elämää. Joulupäivän hämärryttyä lähdimme käymään lähihautausmaalla -- siellä mihin olemme ajatelleet meidät haudattavan, kunhan on sen aika. Oli hieno kynttilämeri ja mekin sytytimme omamme muualle haudattujen isovanhempiemme muistolle. Lapsemme ovat käyneet hautausmaalla hyvin harvoin ja hekin tykkäsivät. Pitäisikin ottaa tavaksi.

Yhtäkkiä tuolla hautausmaalla näin paikan, johon nyt haudataan uusia kuolleita. Täysin odottamatta ylitseni vyöryi valtava tunneaalto: olin juuri nähnyt sen hautarivistön, johon minut oltaisiin kenties haudattu, jos syöpä olisi minut jo hautaan vienyt tai johon minut mahdollisesti tullaan hautaamaan, jos tuo katala vielä iskee voimalla lähivuosien aikana. Huhhuh! Nuo edellisen virkkeen sanat "kenties" ja "mahdollisesti" tulevat siitä, että tuolle hautausmaalle ei haudata enää kuin uurnia, ja mieheni ei ainakaan tällä hetkellä olisi kovin innostunut työntämään minua uuniin. Täytyy miettiä asiaa tosissaan joskus, kun tulee sopiva hetki. Saattaahan täältä tulla lähtö milloin vain ja silloin olisi selkeämpää, jos tuokin asia olisi mietitty.

Olen ollut välillä jo hyvin varma siitä, että syöpä on nyt minun osaltani loppuun asti koluttu juttu; että kahden viikon päästä tehtävän avanteen sulun jälkeen olen vapautettu kaikista hoidoista ja leikkauksista hamaan tulevaisuuteen saakka. Nyt on kuitenkin epävarmuus alkanut nostaa päätään. Tuntuu, että maaliskuun PET-TT-kuvaukseen on pitkä aika. Olen kuitenkin äärimmäisen onnellinen, että tuo kuvaus on sovittu ja siksi varmasti tulossa. En myöskään oikeastaan kadu sitä, että itse ehdotin onkologille, että nyt vuodenvaihteessa ei otettaisi CT-kuvia, koska en uskonut niissä näkyvän mitään. Ja edelleenkin uskon, että CT-kuvat olisi tulkittu puhtaiksi. PET-kuvaus on se, jossa syöpä näkyy kaikista parhaiten.

Epäilyksen uusiutuneesta syövästä on jatkuneiden lihaskipujen lisäksi herättänyt ehkä se, että painoni on taas yhtäkkiä vähän pudonnut ja ruokahaluni on hieman huono. Toki noista kahdesta edellämainitusta asiasta jälkimmäinen voi johtaa ensimmäiseen, mutta silti. Olen ollut tunnettu valtavasta suklaanhimostani ja kyvystäni syödä sitä paljon. Nyt tuo himo on yhtäkkiä poissa. Usein tuntuu, että pelkkä suklaan ajattelu tuo pienen pahanolontunteen. Mieheni nauroikin tänään, että onko se siis niin, että ihmisen peräsuoli on se, joka suklaata tarvitsee. ;) Ihan oikeasti paksusuoleton elimistö tarvitsee enemmän suolaa kuin normaalisuolinen elimistö. Nykyään kroppani tuntuu oikein tilaavan sitä. Suklaan sijaan himoitsen kaikkea pientä suolaista. Koko tämä vuosi on ollut sellaista napostelemista, etten oikein uskalla edes tilata aikaa hammaslääkärille, kun pelkään niin, että hammaspeikoille tämä on ollut oikea juhlavuosi.

4 kommenttia:

  1. Ihan taatusti se on peräsuoli, joka sen suklaan tarvitsee! Värikin kertoo. :D

    Meitä on varmaan useita, jotka muistamme liittää sinut rukouksiimme. Toivotaan, että terve tulevaisuus on myös Hänen tahtonsa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuohon viimeiseen lauseeseen yritämme uskoa ja tarpeen tullen sitten tyytyä johonkin muuhun.

      Poista
  2. Mä kyllä niin toivon, että nuo sun epäilykset on ihan yhtä vääriä nyt, kuin ennen j-pussin tarkistusta!! Täällä on yks sisko, joka toivoo ihan tosi tylsää ja tavallista uutta vuotta ihan jokaiseen perheeseen ilman yhtään minkäänlaisia muutoksia ja sairaalareissuja!!! Jospa se painon lasku johtuu vain siitä viimeisestä isosta leikkauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin mäkin toivon. Välillä jopa uskon. ;)
      Jep, terveyden kohentuminen voisi olla teemana vuodelle 2017.

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)