lauantai 17. joulukuuta 2016

Vuosipäivä nro 1

Tästä päivästä alkaa vuosipäivien vietto. Tänään on vuosipäivistä ensimmäinen. Päivälleen vuosi sitten kaikki nimittäin alkoi. Olin tottunut kummalliseen vatsaan jo vuosien, vuosien ajan, koska noin 20 vuotta olin sairastanut colitis ulcerosaa, tuota kroonista haavaista paksusuolentulehdusta. Edellisenä kesänä olin syönyt kortisonikuurin aivan loppuraskaudesta; jokainen raskaus on aina huonontanut suolen kunnon. Syksyllä oli kaiketi parempi jakso, mutta sitten alkoi taas oireilu. Liekö sitten ollut syöpä vai colitis joka oireili? Joulukuun alussa soitin sisätautipoliklinikalle ja pyysin saada jättää ulostenäytteen, josta voidaan määrittää calpro-arvo, joka kertoo tulehduksesta suolesta. Calpro-arvo oli varsin maltillinen, vähän päälle 300, eli mitään hälyyttävää tulehdusta suolessa ei ollut, vaikkakin viitearvon mukaisesti arvon pitäisikin olla 100. Suolisairailla harvoin on. Kesällä se oli ollut minulla muistaakseni 1200:n paikkeilla.

Sitten tuli joulukuun 17. päivä. Jo aamupäivällä alkoi kummallinen vatsakipu ja lievä huonovointisuus. Vatsatautia epäilin ensin. Jouluun oli tasan viikko ja näin silmissäni, kuinka jouluvieraiden on pakko perua tulonsa ja meillä oksennetaan kaikki joulunpyhät. Olisipa ollutkin kyse vain siitä! Esikoulusta ja päiväkodista pakattiin kaikki tavarat mukaan, jos seuraavana päivänä ei oltaisiinkaan enää hoitokunnossa. No, kaikki muut olivat kunnossa, mutta minä en. Lähdin lääkäriin. Lääkärin mielestä kuulosti mahahaavalta ja antoi lääkkekuurin siihen. Olisipa ollutkin kyse vain siitä!

Ei auttanut se lääke, ei liioin se, että tapaninpäivänä päivystyksessä diagnoosi vaihtui napatyräksi ja sitä seuraavana päivänä ultran seurauksena sappikiviksi. Olisipa ollutkin kyse vain tyrästä tai sappikivistä! Sappikivien sietoon sain lääkkeen, mutta eipä sekään kipuja vienyt. No, miksipä olisikaan, kun kivut johtuivat siitä, että syöpäkasvain oli tukkinut paksusuolen niin, että ruoalla oli suuria vaikeuksia päästä siitä ohi.

Viime joulunalus, joulu itsessään ja vielä pari viikkoa joulun jälkeen oli kivun aikaa. Oikein puistattaa. Mutta onneksi paljon on unohtunut. Nyt toivon parempaa vointia tälle joululle. Pyrstökipuun joudun syömään edelleen koko ajan särkylääkkeitä ja se rajoittaa myös pystyssäolon määrää, mutta pientä tämä on verrattuna viime vuoteen.

Kaksi reipasta talkoolaista kävi tänään tekemässä sellaisia joulusiivouksia, joita ei minun kunnolla ja kantorajoituksilla tehdä. Suurkiitos heille! Joulu tulla jolkottaa, vaikka touhuta ei juuri jaksakaan.

2 kommenttia:

  1. Minä niin muistan, kun se taisi olla Tapaninpäivän iltaa kun soiteltiin pitkän tauon jälkeen. Olimme vihdoin sen kokoisessa kodissa, että toivoimme yövieraita uudeksi vuodeksi. Et mahakivultasi uskaltanut lähteä. Huoli nousi kauempanakin tilastasi. On ollut kasvattava vuosi seurata sinun taisteluasi. Olet elänyt hurjan vuoden. Minä niin ristin käsiäni, että saisit voimaantua ja nauttia elämästä perheesi ja ystäviesi kanssa hyvin voimin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se olikin, olin aivan unohtanut! Kutsuitte meidät, ja kuinka mielellään olisimmekaan tulleet! Emme kuitenkaan uskaltaneet. Kivun kanssa on helpompi olla kotona. Eipä sitä silloin arvannut, minkälainen vuosi sitä seurasi. Toivon todella, että pian alkava uusi vuosi on tätä vuotta rutkasti helpompi!
      Olipa mukava lukea teidänkin kuulumisia pitkästä aikaa. Ihan samaan aikaan olemme toisiamme ajatelleet ja kuulumisia lukeneet. :)

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)