Sunnuntaina mies sitten kuitenkin haki minulle antibiootin päivystävästä apteekista ja aloitin taas 10 päivän Ciproxin-kuurin. Samaa lääkettä söin syyskuussa yhden kuurin verran. Sattui olemaan sitten lääkärin soittoaika maanantaina, joten pääsin suht tuoreeltaan juttelemaan asiasta myös lääkärin kanssa. Etukäteen oli siis sovittu, että aloitan kuurin, mikäli tilanne huononee.
Lääkäri valoi positiivista mieltä ja sanoi, että annetaan vielä tälle kuurille mahdollisuus. Toivon niin todella, että tämä kuuri veisi kaikki epämääräiset bakteerit pois J-pussistani loppuiäksi. Jos niin onnekkaasti ei kuitenkaan käy, niin syön varmaan vielä yhden antibioottikuurin perään. Sitten ikäänkuin estolääkkeeksi lääkäri jo suunnitteli Entocort-nimistä kortisonia.
Kaikilla J-pussilaisilla näitä pussiitteja ei ole. Toisilla on sitäkin enemmän. Jos tulehdus kroonistuu, niin joidenkin vuosien kuluttua tulee väistämättä eteen tilanne, että J-pussirakennelma joudutaan purkamaan ja laittamaan pysyvä avanne. Siksi tämä tulehdus-toisensa-perään -elämä on niin stressaavaa. Tulevaisuudessa häämöttää peikon varjo.
Täytyy nyt kuitenkin vain lukea juuri tätä sivua elämässäni ja antaa tulevien sivujen sitten kertoa omaa tarinaansa. Ehkä ihan hyväkin, ettei seuraavia lukuja pääse lukemaan salaa etukäteen eikä voi saada selville, miten kaikki päättyy.
Elämäni tämänhetkisellä (sairaus)sivulla lukee muutakin kuin uusiutunut pussiitti, mutta se on seuraavan postauksen aihe se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)