Tasan vuosi sitten tähän aikaan olin leikkaussalissa. Tai ehkä olin juuri siirtynyt heräämöön. Eilinen maanantaipäivä meni viikonlopusta toipuessa ja siinä lepäillessä lueskelin vanhoja blogitekstejä. Huh, kyllä olin eilen useasti onnellinen, ettei niitä vuodentakaisia päiviä tarvitse elää uudelleen! Välillä oikein puistattaa, kun luen vanhoja kirjoituksiani. Olen onnellinen, että ne ovat olemassa. Koko kohta kulunut kaksi vuotta on mielessäni yhtä sumua ja on vaikea saada kiinni yksittäisistä tapahtumista ja tunnelmista. Blogin avulla pääsen niihin takaisin. Vaikka en millään tavoin kaipaakaan niitä, niin silti tuntuu tärkeältä, että näin merkittävästä osasta elämääni on jäänyt kirjallinen muisto. Merkittäviä asioita elämässäni on tietysti muitakin ja olisi mukava, jos olisin niitäkin dokumentoinut. Kateeksi käy kaikki päiväkirjojen kirjoittajat.
Tunnen fyysistä pahoinvointia kun ajattelenkin, että joutuisin vielä kerran leikkaussaliin, heräämöön ja pitkäksi aikaa osastolle. Muistan kuitenkin, kuinka vuosi sitten lähdin koitokseen hyvällä mielellä. Ehkä sitä vaan aina sopeutuu tilanteeseen ja tsemppaa itsensä kestämään kaiken kestettävän. Sitten saattaa tosin käydä näin kun nyt on käynyt, että kun niitä tsemppauksen vaativia tapauksia on tarpeeksi, niin niiden purkuaika on pitkä. Se on kaiketi vain todiste siitä, että en ole robotti.
Vuosi sitten tänään minulta poistettiin peräsuoli, rakennettiin J-pussi ja pääteavanne vaihtui lenkkiavanteeksi. 1-vuotisonnittelut siis paksu- ja peräsuolen virkaa toimittavalle J-pussilleni!:) Jos jaksan, niin voisin melkein kakun pyöräyttää. Ei tässä elämässä nimittäin liikaa näitä juhlittavia päiviä ole. Eilistä lasten oikeuksien päivää juhlistin lasten kanssa ajamalla heidän yllätyksekseen suoraan koulusta ja päiväkodista paikalliseen sisäleikkipuistoon. Oli siinä (vähän) omakin lehmä ojassa: siellä riehuessa kului merkittävä osa yh-illasta miehen ollessa luottamustehtävissään, ulkona oli märkä loskakeli ja ajatus litimäristä ulkovaatteita ja kurahousuista tuntui liian työläältä ja leikkipaikassa ruokailukin sujui vaivattomasti. Tulihan siinä kärpäsiä kerrakseen yhdellä iskulla ja kaikilla oli mukavaa. Lähes ainoina asiakkaina ilta oli oikein leppoisa; pääni ei kestäisikään samassa paikassa vilkkaampaan aikaan.
JK
Mies käski kirjoittaa viimeistä edelliseen postaukseen liittyen, ettei täällä meillä hänen mielestään ole ollut räyhäävää äitiä. Hyvä, jos edes osa rompotuksesta on jäänyt pääni sisälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)