lauantai 30. heinäkuuta 2016

Ajatuksia kuolemisesta

Kuka tahansa meistä voi kuolla huomenna tai vaikka jo tänään. Sinäkin. Tai minä. Tai jos emme ihan tänään tai huomenna kuole, niin kuolema saattaa kuitenkin kohdata jotkut meistä jo huomattavasti ennen vanhuutta. Äkkikuolemiakin tapahtuu ihan oikeassa elämässä. Muutama viikko sitten olimme hautajaisissa, jossa kuolema oli tullut yllättäen. Ajattelen edelleen lämmöllä ja suurella myötätunnolla heitä, jotka menettivät todella rakkaan ihmisen täysin odottamatta ja ihmisjärjellä ajateltuna aivan liian aikaisin.

Tuo suuren perheen äidin äkillinen kuolema ja sitten se, mistä luin eräästä muistokirjoituksesta, että eräs toinen perheenäiti menehtyi sairastettuaan syöpää seitsemän vuotta, saivat minut miettimään, mikä olisi mielekkäin tapa lähteä täältä. Kun asiaa ajattelee täysin omasta, itsekkäästä näkökulmasta, niin kyllä äkkikuolema saattaa olla kuolevalle se kaikkein paras. Silloin saa elää loppuun asti ilman murhetta siitä, miltä kuolema läheisistä tuntuu ja miten he selviävät. Se on nimittäin suuri huolenaihe. En silti osaa toivoa, että minä itse tai kukaan muukaan lähtisi täältä äkkikuoleman kautta, ei ainakaan ennen vanhuutta, koska jäljelle jääville äkkikuolema on äärimmäisen raskas asia. Olen joutunut miettimään tätä asiaa aika paljon.

Kun sairastuu vakavasti, kuolema saapuu läsnäolevaksi elämän rinnalle. Ensin se saattaa tuntua pelottavalta, mutta ainakin itse totuin asiaan nopeasti. Ajatukset kuolemasta pyörivät mielessä väistämättä. Välillä ne ovat mielessä useastikin, välillä on pidempiä aikoja, ettei niitä ajattele. Me mieheni kanssa olemme sairastumisestani lähtien puhuneet keskenämme hyvin avoimesti minun kuolemisesta yhtenä vaihtoehtona. Olemme käyneet asioita läpi tunteiden kautta, mutta olemme myös miettineet konkreettisia kuolemaan liittyviä asioita, kuten hautajaisia, hautaamista, lesken talouteen liittyviä asioita ja lasten elämää. On ihana asia, että kuolema ei ole tabu. Olen tyyppinä aika realistinen ja haluan katsoa tosiasioita silmiin. Sitä on muun muassa se, että tunnustan sen tosiasian, että todennäköisyys sille, että kuolen "ennen aikojani", on huomattavan paljon korkeampi kuin keskimäärin ikäisilläni.

Hautaaminen on mielenkiintoinen asia. Oletko miettinyt, mihin haluaisit itsesi haudattavan jos nyt kuolisit? Minä olen kotoisin yli 400 kilometrin päästä täältä ja mieheni "ei ole mistään kotoisin", niin kuin hän monesti muuttaneena itse asian ilmaisee. Mihin meidät pitäisi haudata? Meille muodostui hyvin nopeasti yhteinen käsitys siitä, että jos toisesta meistä aika nyt yhtäkkiä jättää, haluamme että hänet haudataan mahdollisimman lähelle meidän kotia. Meidän kodin sijainnilla on sellainen piirre, että lähihautausmaamme ei ole meidän kotikaupunkimme seurakunnan hautausmaa. Jos haluamme, että meidät haudataan sinne, on hautapaikan lunastushinta kaksinkertainen verrattuna siihen, mitä sille samalle hautausmaalle haudattavien sen seurakunnan jäsenten täytyy hautapaikasta maksaa. Käytäntö on yleinen kai koko Suomessa. Minun mielestäni tuo vieraspaikkakuntalaisen tuplamaksu on pieni hinta siitä, että rakkaimman haudalla voi käydä helposti pyörähtämässä vaikka päivittäin.

Tällä hetkellä olen suht luottavainen sen suhteen, että elämäni jatkuu vielä pitkään. Suhtaudun kuitenkin luottavaisesti myös kuolemaan: ei minulle siinäkään huonosti käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)