Taas on ensimmäinen sytostaattiviikko takana. Vielä toinen viikko kapesitabiinia jäljellä. Mutta kapesitabiini ei ole hankala, oksaliplatiini on. En muista, että kevään sytostaattien jälkeen olisin ollut niin väsyneessä jamassa, mitä olin viime viikolla. Aivan järkyttävä oli se uupumus. Tai sitten lähtötaso tai olosuhteet tai jokin muu oli eri nyt kuin keväällä. Itse asia nyt kun asiaa miettii, niin ainakin se oli eri, että näin kesäloma-aikaan meillä on kaikki lapset kotona, kun taas keväällä oli osa porukasta ainakin osana päivistä päiväkodissa ja esikoulussa. Kokonaiskuormitus oli siis tällä kertaa suurempi, vaikka mieheni siitä valtaosan kantaakin.
Seuraavan sytostaattijakson alkupäiviksi isommat lapsemme on kutsuttu mökille. Mumma ja mufa tarjoavat näin korvaamattoman avun, kiitos teille! <3 Nyt kun tuo tämän kertainen uupumus kummittelee vielä kovastikin mielessä, niin tuntuu jotenkin koko tulevaisuutta valaisevalta se ajatus, että seuraava kerta ei ole niin rankka, vaikka uupumus olisikin samaa luokkaa.
Eilen ajoimme Turkuun, nautimme illan Turun kaupungin tarjoamista lasten viihdytyksistä Kupittaan seikkailupuistossa ja tänään olemme aloittaneet syöpäperhekurssimme Meri-Karinan kurssikeskuksessa. Kiva paikka ja hyvältä kurssilta vaikuttaa. Katsotaan, kuinka paljon ehdin päivittää tänne tuntemuksia ja ajatuksia tällä viikolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)