On iloakin

Pitkin syksyä ja talvea olen aina silloin tällöin ymmärtänyt iloita asioista, jotka kuuluvat normaalielämään ja yleensä otetaan itsestäänselvyyksinä, mutta eivät niitä ole. Tässä niistä joitain.

1. Elän. Vuosikymmen tai kaksi taaksepäin neljännen asteen suolistosyövästä ei todennäköisesti selvitty. Ei ollut vielä keksitty ja kehitetty sellaisia sytostaatteja kuin nyt. Makaisin joko hautausmaan mullissa tai kärvistelisin edelleen etäpesäkkeiden kanssa tietäen, että on vain ajan kysymys, milloin henkäisen viimeisen kerran. Mutta näin ei siis ole.

2. Elän ilman nenä-mahaletkua. Tästä voi lukea, että eilen vietin nenä-mahaletkuttoman elämän yksivuotispäivää. Tunnelmat olivat tuolloin 366 päivää sitten korkealla. Sitä seuraavana ne jo laskivat. Olihan se hirveää se vuoden takainen sairaalaelämä!

3. Olen kivuton. Toisenlaisiakin päiviä on koettu.

4. Jaksan kävellä pidempiäkin matkoja. Tajusin asian, kun vein nyt joulun alla joulukorttikuvia teetettäväksi liikkeeseen. Edellisenä jouluna piti tarkasti miettiä, että sai auton parkkiin mahdollisimman lähelle. Kovin montaa kymmentä metriä en jaksanut millään kävellä. Ei tarvinnut paljon käydä jouluostoksilla.

5. Tuo edellinen kohta mahdollistaa myös isommissa marketeissa käymisen ilman, että luulen pyörtyväni kaupan taimmaiseen nurkkaan pääsemättä sieltä koskaan kotiin tai ilman, että minun täytyy istuutua jokaiselle mahdolliselle istumista kestävälle alustalle kaupassa.

5. Kaupasta kotiin tulo on nopeaa, kun saan ja jaksan kantaa kerralla kaksi täyttä kassia autolle tai autosta kotiin. Tästä asiasta muistan iloita lähes joka kauppareissulla. Leikkausten jälkeisten kantokieltojen aikana ei paljon nimittäin kanneltu!

6. Syön lähes kaikkea. Viime kevään suolitukosten jälkeen tukospelko oli niin suuri, että välttelin vaikka minkä syömistä. Pikku hiljaa luottamus taas kasvoi, ja nyt jätän ainoastaan kovakuoriset tai sitkeäkalvoiset marjat ja hedelmät sekä sienet syömättä. Pähkinöitä, siemeniä ja pop cornia syön kohtuudella. (Tuota pop cornia en olisi edes muistanut - niin harvoin sitä tulee syötyä - ellen olisi lukenut jostain, että eilen oli pop cornin päivä.)

Että on tässä elossa jotain hyvääkin. Tämä päiväkin on ollut edeltäjiänsä parempi. Suurimman osan päivää kontrollipeikko on pysynyt poissa. Asiasta puhuminen ja kirjoittaminen ovat varmasti auttaneet. Olen saanut niiden avulla raivattua peikolle paikan jostain ajatushyllyltä ja saanut sen myös pysymään siellä aina välillä. Oppikoot paikkansa! Sille on tarvetta vielä aika monta vuotta!