Pussiittihan se taas

Eilinen J-pussin tähystys sujui hyvin. Sitä edeltävä ilta oli hermostuttava. Kärsivällisyys ja sosiaaliset taidot olivat nollassa. En oikein tiennyt, olisiko pitänyt juoda tyhjennyslitkuja vai ei, tai missä vaiheessa olisi pitänyt jäädä syömättömäksi. Valitsin sitten sen tien, että söin kevyesti hyvin sulavia elintarvikkeita noin klo 18 sunnuntai-iltana ja ennen maanantaina puoliltapäivin tehtyä tähystystä en sitten muuta syönnytkään. Juuri ennen sairaalaan lähtöä oli tosin pakko napata pari suolatikkua, kun suolatasapainottomuus alkoi aiheuttaa pahoinvointia. Erilaisia juomia join runsaasti sekä illalla että aamupäivällä.

Tähystys oli suunniteltu tehtävän klo 11, mutta lopulta pääsin tutkimuspöydälle tunnin myöhässä. Joutihan tuota odottaa. Näpyttelin pari sähköpostia siinä ajan kuluksi, niin pysyivät ajatukset poissa tulevasta. Vasta pukuhuoneessa sain tietää, että tähystäjäksi oli tulossa gastroenterologian erikoislääkäri sisätautipoliklinikalta. Hieno juttu! Sain myös tietää, että saisin peräruiskeen. Ensimmäinen kerta sitä toimenpidettä, mutta varsin simppeli ja neutraali juttu. Suoli oli lopulta kuulemma aivan riittävän puhdas, mikä tarkoittaa sitä, että heitän ikuiset hyvästit tyhjennysaine colonsterilille. Te, jotka olette sitä joskus joutuneet litkimään, tiedätte, että ikävä ei jää.

Toimenpidehuoneessa minua odotti jopa kaksi gastroenterologia. Varsinainen tähystäjä oli se lääkäri, joka kaksi vuotta sitten totesi suoleni kelvottomaksi. Varsin taitava alallaan. Kaveriksi hän oli ottanut suht vastikään aloittaneen kollegansa, jonka tapasin syksyllä vastaanotolla. Tämä tuoreempi tapaus tuli tutustumaan kirurgiseen poliklinikkaan ja ilokaasun käyttöön. Pyytäessäni toimenpiteen siirtoa ilokaasulliseen toimenpidehuoneeseen, motiivini oli puhtaasti itsekäs: jotta minun ei tarvitsisi kärsiä. Toimenpiteen aikana kuulin sen verran lääkäreiden ja hoitajien keskusteluja ilokaasuhöyryjen läpi, että ymmärsin kenties tehneeni palveluksen muillekin tähystyspotilaille. Ilokaasun teho teki nimittäin selvästi vaikutuksen lääkäreihin ja toivon sen johtavan siihen, että ilokaasun käyttö leviää meidän sairaalassa ja sen soisi leviävän muuallekin Suomeen. Meidän sairaalan kirurgiselle poliklinikalle se on hoitajien arvelun mukaan tullut yhden kirurgin mukana Ruotsista, jossa sen käyttö on kuulemma hyvin tavallista. Heja Sverige! Mietin, että kehottaisin tuota kirurgia kirjottamaan artikkelin asiasta johonkin suomalaiseen lääketieteen julkaisuun. Jospa ilo(kaasu)sanoma leviäisi.

Tähystyksen tulos oli, että J-pussissani oli lievä mutta selkeä pussiitti eli J-pussin tulehdus. Tulehduksen lievyys selittynee syömälläni kortisonilla. Luultavasti sillä jokin vaikutus on, vaikka ei olekaan onnistunut tappamaan bakteereita kokonaan. Nyt palaan taas antibioottien pariin. Syön 4vkon  kuurin Ciproxinia eli sitä samaa lääkettä kuin syksylläkin, mutta pidemmän ajan. Samalla ajan kortisonin pikkuhiljaa alas. Lääkäri kehotti myös jatkamaan maitohappobakteerivalmiste Vivomixxin syömistä. Olen syönytkin sitä parin kuukauden ajan. Sillä on ilmeisesti - jos ei tutkitusti niin ainakin käytännössä - havaittu olevan suotuisa vaikutus J-pussin terveyteen. Antibiootikuurin loputtua sain määräyksen tuplata päivittäisen Vivomixx-annoksen. Aika kallis tuote, mutta onneksi niitä sai tilattua Crohn&Colitis ry:n jäsenenä merkittävällä alennuksella.

Lääkäri sanoi, että kokeillaan nyt tätä. En viitsinyt kysyä, että mitä sitten jos tämäkään ei toimi. Uskotaan että kyllä tämä nyt tästä. Kontrolli on onneksi tulossa lääkekuurin loputtua, niin enpä ole sitten tuuliajolla, jos ongelmani ei ratkea tälläkään kuurilla. Pysyvän avanteen haamua en päästä edelleenkään ajatuksiini.