Taas on torstai

Torstait on näköjään toivoa täynnä. Viime viikolla oli niin ja nyt on ollut vähän sama fiilis. Hyvin synkän eilisillan jälkeen sain nukuttua ihan hyvän yön ja tänään onkin tuntunut toiveikkaammalta. Nyt iltaa ja väsymystä kohden tunne vähän heikkenee, mutta täytyy ruveta äkkiä nukkumaan. Vatsa on kyllä ollut täynnä ilmaa edelleen koko päivän ja sen takia se on kipeä ja olo on tukala. Mutta en ole pahoinvointinen, ja suoli puskee tavaraa. Ihan kiitettävän usein tuo sulhaseni joutuu mua vessaan kuskaamaan - tai kuka tässä nyt sitten ketä kuskailee... Nyt illalla on meinannut jo mennä ihan kilpajuoksuksi. Toivottavasti ei juoksuttaisi yöllä.

Minun mielestä sairaalassa on iso asia, jos lääkäri tulee tapaamaan keskellä päivää. Aamukierroilla lääkärit tapaavat tietenkin kaikki potilaat. Jos tapaa lääkärin vielä uudestaan saman päivän aikana, sinua on tultu erikseen katsomaan. Joka kerta se tuntuu yhtä hyvältä. Tämmöistä ongelmapotilasta käydään selvästi katsomassa useammin kuin keskimäärin. Toisaalta, lääkärit eivät käy turhaan katsomassa potilaita päivällä. Eli saattaa lääkärin ilmaantuminen tietää huonoakin.

Tänään lääkäri kertoi, että täällä meidän sairaalassa näitä tällaisia J-pussileikkauksia on tehty parikymmentä eikä yksikään ole ollut jälkihoidollisesti yhtä hankala kuin tämä minun tapaukseni. En olisi pannut pahakseni, vaikka en tuolla listalla olisi ihan kärkeen noussutkaan. ;) Minun tapauksessani lisämaustetta tuovat sytostaatit, joita saaneena olen ilmeisesti laadussani ainoa J-pussilainen täällä meillä päin. Vaikea tietää, onko systostaatit tässä suurin syyllinen vai vaiko sivuroolin vetäjä.

Lääkäri väläytti tänään, että jos toipuminen etenee näin ja pääsen tipoista eroon, voisin päästä kotilomalle. Siinä toivossa on hyvä käydä odottamaan huomispäivää. Siitä huolimatta, että tänään on ollut ylämäkeä, niin toivotaan, ettei huomenna olisi taas alamäen vuoro.