perjantai 13. tammikuuta 2017

Toivonpilkahduksia sairaalassa

Perjantai 13. Hyvä päivä kirjoittaa blogia ja olla olematta taikauskoinen.

Nyt jaksan keskittyä vähän enemmän kirjoittamiseen, vaikka en kivuton olekaan. Mutta moni asia on jo hyvin tai ainakin paremmin: Opioidi-pahoinvointi on loppunut. Aivan pahoinvoinniton en vielä ole, mutta nyt liikutaan kuitenkin aivan eri sfääreissä kuin tiistaina. Se mikä on myös hyvin oleellista on se, että suoli on lakannut vuotamasta verta. Toissapäiväinen veritankkaus on myös tuottanut tulosta ja aamulla Hb olikin jo 114.

Eilen iltapäivällä alkoi uudenlainen vatsakipu. Näytän siltä kuin olisin raskauden puolivälissä. Olo on pinkeä ja tukala. Vatsa kyllä toimii mutta ei ilmeisesti tarpeeksi tehokkaasti, jotta suolistossa oleva kaasu pääsisi ulos. Lääkäri puhui toiminnallisesta vaivasta, eli suolisto ei ole vielä oikein ehtinyt mukaan muutokseen. Toivottavasti ehtisi pian. Erityisen ilahduttavaa on ollut se, että minkäänlaisia pidätysvaikeuksia ei ole ilmennyt. Toki toistaiseksi olen syönyt hyvin pieniä määriä, joten koko totuus ei ole ehkä vielä tullut julki. Kovasti olen yrittänyt kävellä käytävällä ja kun suihkun yhteydessä olin hetken aikaa irti nesteytystipasta, niin livahdin portaikkoonkin. Yritän nyt kaikin tavoin edistää omaa toipumistani niin, että pääsisin huomenna kotiin.

Onneksi alkuviikon karmeudet ovat takana. Kaikki meni hyvin tiistaiaamupäivään asti, jolloin epiduraalipumpun tehoa laskettiin ja kipuihin minulle jonkun lääkärin määräyksellä iskettiin Oxanest-piikki. Olin jo sitä ennen ollut aavistuksen huonovointinen, mutta luulen kunnollisen karmeuden laukaisi tuo opioidi. Aloin oksentamaan. Vähän väliä. Olo oli ihan kamala. Oksensin varmasti 20 kertaa tuon iltapäivän ja illan aikana. Voimat alkoivat huveta. Olin valmis kuolemaan. Joskus yhdeksän aikoihin olin aivan uupunut ja sitten ilmeisesti menetin hetkeksi tajuntani. Yhtäkkiä tajusin, että huone on täynnä porukkaa elvytystiimiä myöten. Kaikki arvot olivat kuitenkin hyvät, joten oikeaa hätää ei ollut. Tosin, joku sanoi, että nuorella, hyväkuntoisella ihmisellä (siinäs kuulitte!) esim verenpaine pysyy hyvin kauan hyvissä lukemissa. En tiedä romahtaako se sitten yhtäkkiä.

Ensin minut siirrettiin yksityishuoneeseen, jossa hoitajien olisi ollut helpompi minua tarkkailla. Kun kuitenkin jatkoin oksentamista ja vessassa käydessäni hoitajatkin näkivät, minkä verran verta suoleni vuotaa, tehtiin päätös minun siirtämisestä heräämöön tarkkailuun. Siellä olikin oikein hyvä olla. Siellä tilaani tarkkailtiin koko ajan ja hemoglobiini mitattiin tunnin välein. Anestesialääkäri ja kirurgi olivat valmiudessa siirtämään minut leikkaussaliin ja tyrehdyttämään verenvuodon, jos se olisi nähty tarpeelliseksi. Helsingistä tilattiin lisää verta.

Pikkuhiljaa tilanne onneksi stabilisoitui ja hemoglobiinin lasku pysähtyi 90:n paikkeille. Pahoinvointiin sain aivan eri luokan lääkettä kuin osastolla saamani Primperan, mikä varmasti oli iso osa toipumistani. Aamupäivällä minuun tiputettiin jääplasmaa, joka edesauttaa veren hyytymistä. Alkuiltapäivästä siirryin takaisin omalle osastolleni, vaikka siinä vaiheessa olo alkoi taas huonota. Osastolla sain vielä kaksi pussia verta ja nyt hemoglobiini onkin jo oikein hyvällä tasolla. Välillä pelkäsin tosissani, että joudun uudestaan leikkaukseen. Nenä-mahaletkuakin pelkäsin, koska siitäkin joku hoitaja mainitsi. Itse asiassa luulen, että sen vaara ei ole ihan kokonaan mennyt vielä ohi.

Keskiviikkona en saanut syödä mitään, mutta eilen söin sen minkä pystyin: 1 dl jugurttia, 1,5 dl marjakiisseliä, puolikkaan näkkileivän ja 1,5 dl proteiinirahkaa. Tämän aamun olen aloittanut reippaasti kohtalaisella määrällä puuroa. Lounaaksi on tulossa aivan tavallista ruokaa, joten enköhän siitäkin saa jotain syötyä. Nesteytystippa luvattiin poistaa alkuillasta.

Niin, niin paljon toivon, että mahan pinkeys hellittäisi koko ajan, niin että huomenna pääsisin kotiin.

2 kommenttia:

  1. Olen aina välillä muistaessani lukenut tätä blogia kaikesta kokemastasi. Kiitos, että olet jakanut ajatuksiasi. On ollut todella pysäyttävää lukea kirjoituksia.

    Toivon sinulle paljon paljon toipumisia ja voimia leikkauksen jälkeen ja voimia myös teidän koko perheelle!
    - Maaria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maaria, kommentistasi. Näin nenä-mahaletkun tuomalla epätoivoiselta hetkellä kaikki muistamiset tuntuvat erityisen hyvältä. Voimia tässä todella tarvitaan.

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)