Onneksi vuosi sitten emme tienneet, mitä kaikkea vuosi 2016 toisi tullessaan. Etukäteen ajateltuna vuodesta selviytyminen olisi varmasti tuntunut mahdottomalta. Kuitenkin siitä selvisimme, kun muuta vaihtoehtoa ei ollut. Ihminen selviytyy mitä vaikeimmista ajoista, kun on pakko. Ei se silti sitä tarkoita, etteikö välillä olisi todella rankkaa ja etteikö vaikeista ajoista toipuminen ottaisi aikaa.
Ihmismieli on ihmeellinen. Kun nyt ajattelen mennyttä vuotta, ei se tunnu kokonaisuudessaan ollenkaan niin rankalta kuin voisi kuvitella. Vaikka olihan se sitä enkä ikinä, ikinä toivo joutuvani käymään kaikkea sitä läpi uudestaan. Moni, moni kivulias, pahoinvointinen, ankea ja epätoivoinen hetki on kuitenkin armeliaasti unohtunut. Joskus vanhoja blogitekstejäni lukiessani oikein hätkähdän, että "tosiaan, tuollaistahan se oli, miten olinkin voinut unohtaa". Ja kuitenkin olin unohtanut ja hyvä niin.
Olen kiitollinen, että sairauteni keskellä minulla on säilynyt luottamus hyvään Jumalaan. Toki pimeitäkin hetkiä on ollut, mutta kelläpä ei olisi. En ole ollut kiinnostunut miettimään, mikä tarkoitus tällä koko sairaudella on, vaikka uskonkin johdatukseen tässä elämässä. Koen, että tarkoituksen miettiminen kaikille vaikeille asioille on ajanhukkaa ja turhaa filosofointia. On energiaa säästävämpää keskittyä vain elämiseen ja siitä selviytymiseen.
Tänään, vuoden 2017 ensimmäisenä päivänä en vielä - onneksi - tiedä, mitä kaikkea tämä vuosi tuo tullessaan. Toivon, että siihen ei sisälly paljon epätoivon hetkiä. Haluan uskoa, että juuri minun kohdallani J-pussin "käyttöönotto" sujuu kohtalaisen sujuvasti. Haluan lisäksi uskoa, että PET-TT-kuvaus ei tuo mukanaan yllätyksiä. Elämä voi tietysti tuoda - ja todennäköisesti tuokin - mukanaan aivan uusia haasteita ja koettelemuksia. Toivon, että ne jäävät tänä vuonna kuitenkin suht normaalinkokoisiksi.
Tänään minulla on ollut avanne tasan 11 kk. Sillä on elinaikaa enää 8 päivää. Tuntuu juuri sopivalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)