maanantai 16. tammikuuta 2017

Tuuli kääntynyt taas

Eilinen hyväntuulinen naisihminen on eilisen jälkeen tainnut vaihtaa kortteeria (niin kuin ukillani oli tapana Kainuun-murteella sanoa). Täällä on kärttyinen akka, joka parhaan kykynsä mukaan yrittää kuitenkin käyttäytyä ihmisiksi kaikkien vieraiden ihmisten seassa. Ehkä ihan hyvä, etten ole kotona. Naapurisängyn seurankipeä mummo kyllä kieltämättä vetää pinnan kireälle entisestään. Onneksi on iPad ja kuulokkeet.

Hyvän tuulen katoamiseen on kaksi pääsyytä:
1) Viime yö oli sensaatiomaisen surkea. En osannut nukahtaa, ja juuri kun olin nukahtanut, vierustoveri tarvitsi hoitajaa ja sitten oma vatsani olikin niin kipeä, että lopulta päädyin käytävälle yökävelylle. Aamuyön muutama nukuttu tunti ei tuonut riittävää lepoa.
2) Vatsakipua on jatkunut koko päivän. Vatsa on myös taas kovin turvonnut. Olen käynyt kävelyllä, myös portaissa. Olen levännyt. Olen juonut. Olen syönyt pienenpieniä määriä. Olen pureskellut ilmaa pilkkovia tabletteja. Olen käynyt vessassa. Mutta mikään ei ole auttanut. Kipu vaan jatkuu jonkinasteisena koko ajan.

Tämän päivän ilonaihe on se, etten ole oksentanut. Pelkään silti koko ajan, että tämä nykyinen tilanne ei laukea muulla kuin uudella letkutuksella. Välillä on kyllä käynyt mielessä, että elämä avanteen kanssa olisi ehkä sittenkin ollut helpompaa...

4 kommenttia:

  1. Voi kun ottaa koville tuo leikkauksesta toipuminen kaikkinensa. �� Hitusen voin laidasta aavistaa tuon ilman kertymisen ja kivun, kun syksyllä tehtiin sappirakonpoistoleikkaus.

    Toivottavasti ensi yö on jo paljon edellisiä parempi ja naapurisängyn mummokin antaisi sinun nukkua. Tervehtymistä ja voimia! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, S-L!
      Jos olisin tiennyt, että näin koville ottaa, en tiedä olisinko tähän "leikkiin" ryhtynyt lainkaan. Nyt kun vielä tietäisin, että tämä tuska pian loppuu...
      Nyt luottavaisin mielin taas uuteen yöhön!

      Poista
  2. Voi sua! Kylläpä se suolen aukeaminen viekin aikaa. Ja varmasti on tukala olo, jos edes ilma ei kierrä oikeaan suuntaan. Sen letkun varmaan taas nielisit tukaluuden helpottamiseksi, jos joku voisi luvata, että parin päivän päästä suoli toimii. Jospa voisikin! Ymmärrän hyvin, että kipu, odottelu ja epämääräisyys rassaavat. Ja sitten vielä lisäksi pitäisi rupatella!
    Parempaa ja parantavaa tätä yötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri noin, että kipu, odottelu ja epämääräisyys tässä on ahdistaneet.

      Viime yönä yöhoitaja ymmärsi tarjota korvatulppia. :)

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)