Varovaisen toiveikas...

Nenäni on edelleen vapaa. Nautin siitä. Koko päivänä en ole oksentanut. Edellisestä oksentamisesta on 23 h. Alkaa toivo heräämään. Suoli toimii laiskasti ja vähänlaisesti, mutta kuitenkin toimii. Vatsa on koko ajan vähän kipeä ja pömppö, mutta "raskaus ei ole juuri nyt kovin pitkällä", niin kuin kuvailin vatsani kokoa aiemmin tänään ystävälleni. Huonekaverimummokin tunnusti tänään luulleensa, että odotan vauvaa. :)

Olen syönyt tänään desin gefilus-jugurttijuomaa ja vielä on menossa iltapaladesilitra mustikkasoppaa. Lisäksi olen juonut. Lääkäreillä ei selvästikään ole yhtenäistä näkemystä siitä, että onko pieni syöminen hyvästä vai ei. Yritän sitten luovia siinä välissä omien tuntemusteni mukaan. Itsepähän tiedän parhaiten, miltä mikäkin tuntuu.

Eilen illalla kanyylikättä alkoi särkeä. Melkein koko ajan kanyyli on ollut vasemmassa kädessä, mutta nyt se oli pari päivää oikeassa kädessä. Suoneni ovat hämäävän hyvännäköisiä, mutta sisäinen kauneus onkin sitten toista maata: kovia ja huonosti vetäviä. Vielä vuosi sitten tilanne oli eri, mutta sytostaatit ovat jättäneet jälkeensä. Toivottavasti aika parantaa asiaa. Ravintoliuos, jota olen saanut keskiviikosta lähtien, on vähän paksumpaa kuin iv-lääkkeet ja ravintonesteet, ja siksi se rasittaa suonta.

Aamulla hoitaja teki päätöksen, että minulle laitetaan cvk eli keskuslaskimokanyyli kaulalle. Kuulosti pelottavalta, mutta itse asiassa minulla on ollut sellainen maksaleikkauksen yhteydessä Helsingissä kesäkuussa. Silloin olin vain tiedottomana sitä laitettaessa. Puoli yhdeltätoista minut vietiin heräämöön, jossa oli anestesiahoitaja ja anestesialääkäri. Lääkäri oli sama slaavilaisnainen, joka haastatteli minut ennen marraskuun leikkausta. Siitä päätellen, että hän puhui erään ohi kulkeneen lääkärin kanssa viroa, hän on virolainen. Tuo Anu-lääkäri oli se, joka kertoi Pekka-anestesialääkärin olevan horoskooppimerkiltään neitsyt. Nyt hän totesi ultratessaan kaulaani ja yrittäessään päättää, kummalla puolella on parempi laskimo, että "tällainen tyypillinen kauris: vaikea tehdä päätöksiä". Hieman hymyilytti. :)

Toimenpide oli enemmän jännittävä kuin kivulias, vaikka ei se kivutonkaan ollut. Olin alle tunnissa takaisin osastolla. Jälkikäteen oli vähän hömelö olo, mikä saattoi kyllä johtua myös tujusta pahoinvointilääkkeestäkin, jota sain toimenpiteen jälkeen. Menetin lisäksi ääneni. Se oli pelottavaa. Onneksi lääkäri osasi heti sanoa, että puudutusainetta joutuu helposti myös kurkun alueelle ja äänen menetys johtuu siitä. Orastava paniikki laukesi heti ja äänikin palautui tunnin aikana. Kanyyli tuli siis lopulta kaulan oikealle reunalle ja se säilyy toimintakuntoisena kuulemma pari viikkoa.

Iltapäivällä dreeni otettiin pois. (Pois ottaminen on ällöttävää.) Samalla haavasidokset poistettiin ja haavat putsattiin. Kaikki olivat oikein siistejä. Avannehaava alkaa olla parantunut. Tiistai-iltana viilletty pitkä haava on paria senttiä vaille yhtä pitkä kuin viimeksi eli noin 18 cm. Mutta yksi ainoa pitkä arpi siis vatsalla on. Lisäksi on valtavasti pieniä tähystys- ja dreenihaavoja, mutta ihmeen nopeasti ne ovat vaalenneet ja haalenneet.

Nyt istun tässä ihan pätevänä sängyn laidalla ja kirjoitan kuin mikäkin sihteeri. Kädet ovat vapaat. Vieressä jököttää turvallisesti viisipyöräinen sulhaseni, jossa olen kaulastani kiinni. Liekoja riittää, mutta ne ovat onneksi pitkiä. Sulhasen kanssa olen käynyt tänään kanttiinissa asti miehen, poikieni ja ystävän kanssa seurustelemassa.

Ei tässä nyt uskalla vielä alkaa tuuletella, mutta pakko myöntää, että pieni toivonvire taas lepattaa...

Nyt rukoilen hyvää yötä ja huomenna edelleen parantuvaa vointia. Yksi hoitaja sanoi päivällä, ettei oksentamistakaan tarvitse pelätä; että ne kuuluvat jokaisen toipilasaikaan. Vasta jatkuva, raju oksentelu ajaa nokkaletkun laittoon.

Tämä jännitysnäytelmä jatkuu siis vielä. Toivottavasti juuri tähän kappaleeseen ei olisi varattuna enää kovin montaa juonenkäännettä!