Harmitukselta en jaksa montaa sanaa. Mutta tosiasia on se, että huonosti menee. Turvottaa, vatsaan sattuu, oksettaa, heikottaa. Ihan vähän tullut oksennusta. Katsotaan nyt, mitä tästä seuraa. Onneksi huomenna tulee oma lääkäri taas töihin. Valitettavasti hän ei tapaa tervettä naista.
Voi että... Kertomuksesi saa sanattomaksi. Luen kuulumisesi päivittäin ja ajattelen sinua lukemisten välilläkin monta kertaa päivässä. En ihmettele, jos väsymys ja epätoivo saavat välillä vallan! Voin kuvitella, että on vaikeaa heittäytyä toisten avun ja oman suoliston armoille.. Siis kun ei itse oikein voi tehdä mitään tilannetta auttaakseen! Ja sinulla kun varmaan olisi tällä hetkellä muitakin intressejä elämässä kuin toivoa oksennuksetonta päivää ja nenäletkutonta yötä itsellesi...
VastaaPoistaTäältä sivusta katsellen pystyy kuitenkin näkemään niin, että tämä tilanne on pitkittymisestään huolimatta melko varmasti vain välivaihe - vaihe, jonka yli ystävän rakkaan täytyy nyt vain jaksaa. Voi kun hän jaksaisi, voi kun jaksaisit! Ei sinulla tietenkään muita vaihtoehtoja olekaan.
Pidä meidät edelleen ajan tasalla, meitä on varmaan monta siellä ajatuksin luonasi.
Puolisolle paljon terveisiä täältä ja voimia kaiken kotielämän pyörittämiseen!
Tulee mieleeni Lassi Nummen runo:
"Aina vain itsepintaisesti palautan mieleeni, toistan ja toistan:
ilo on olemassa. Jossakin on ilo." Toivon, että se on teitä jo tosi lähellä.
PS
Kiitos PS lämpimästä viestistäsi! Olen itse asiassa monesti miettinyt sinun ja teidän kuulumisia ja samalla miettinyt, oletko edelleen yksi blogin lukijoista.
PoistaTuo runo sai kyyneleet silmiini. Oikeastaan juuri tuota tolkutan itselleni täällä päivin ja hetkittäin: että on olemassa ilo. Että en ole pudonnut pohjattomaan, pimeään kaivoon vailla ylöspääsyn mahdollisuutta, vaikka kuinka tämä siltä joskus tuntuukin. Jossakin on ilo.
Kram!