tiistai 19. huhtikuuta 2016

Matalilla neutrofiileilla kohti kolmatta sytostaattikierrosta

Huomenna pitäisi alkaa kolmas sytostaattikierros. Se tarkoittaa sitä, että (jos kaikki menee putkeen) olen ensin muutaman tunnin syöpäklinikan päiväosastolla tiputuksessa, jolloin saan oksaliplatiini-nimistä sytostaattia suoneen. Sitä ennen menee vähän kortisonia ja tarvittaessa saan pahoinvointilääkkeitä. Tämän lisäksi syön kotona toista sytostaattia (kapesitabiinia) tablettimuodossa aamuin illoin kaksi viikkoa. Sitten on noin viikon tauko.

Tarkoitus olisi siis, että tänään on viimeinen taukopäivä. Mutta mutta. Soittivat osastolta, että aamulla jättämissäni verikokeissa neutrofiili-arvo oli matalalla. Se oli 0,97 ja viimeksi lääkäri sanoi, että yli 1,5 pitäisi olla, että voidaan antaa sytostaatteja. Ennen edellistä kierrosta se oli 1,51 eli hitusen rajan yläpuolella. Tuokin on toki alle viitearvon, joka on 2,1-6,5.

Hätäavuksi otin heti tänään päivällä kortisonia ja otan sitä myös huomenaamuna. Sitten käyn labrassa ja tulokset kertovat, onko sytostaattipäivä huomenna vai vasta torstaina tai perjantaina. Kurjaa jos päivä siirtyy.

Neutrofiilit on veren valkosoluja (on olemassa muitakin valkosoluja kuin neutrofiileja) ja niiden tehtävä on torjua bakteeri-infektioita. Niiden määrä kertoo siis vastustuskyvystä. Neutrofiiliarvo kertoo suoraan, kuinka monta miljardia neutrofiilisolua on litrassa verta. Eli minun arvoni oli oikeasti 0,97 * 10^9 /l eli 970 000 000 neutrofiilia litrassa.

1 kommentti:

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)