Täytyy vielä eiliseen kirje-kirjoitukseen lisätä, että vaikka en nykyään sellaisia nuoruusvuosina tutuksi tulleita pitkiä kirjeitä saakaan, niin onneksi postilaatikkoon kuitenkin kolahtaa toisinaan myös henkilökohtaista postia, useimmiten kortin muodossa. Tänä some-aikana tuntuu jotenkin liikuttavalta se, että joku on ihan oikeasti minua varten ostanut tai tehnyt kortin, kirjoittanut sen, ostanut siihen postimerkin ja hoitanut sen postilaatikkoon. Mutta tuollainen "vaivannäkö" ei kyllä mene hukkaan, niin paljon ainakin minä olen aina arvostanut etanapostin saamista.
Ensimmäinen muistikuvani oman postin saamisesta on siltä pääsiäiseltä, kun olin 4-vuotias. Päiväunilta herättyäni löysin vierestäni kummitädin lähettämän pääsiäiskortin. Voi sitä onnentunnetta! Tämän tapahtuman johdosta omat kummilapseni ovat saaneet minulta monena vuonna pääsiäiskortin.
Nyt sairastamisenikin aikana olen saanut useaan otteeseen "ihan oikeaa" postia: kauniita kortteja, puhuttelevia värssyjä, voimaannuttavia toivotuksia sekä ennen kaikkea tunteen siitä, että joku fyysisesti kaukana oleva ihminen haluaa olla minua lähellä. Kiitos kaikille teille, joiden ansiosta postilaatikkomme on kolahtanut! Postilähetyksiänne on arvostettu aivan erityisellä tavalla. ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)