Pidä kiinni toivosta

"Pidä kiinni toivosta." Noin toivotti minulle yksi ystäväni aivan vastikään. En tiedä miksi se tuntui aivan poikkeuksellisen viisaalta ja hyvältä toivotukselta, mutta niin se vain teki. Pidä kiinni toivosta.

Kun ihmiset ovat kuulleet sairaudestani, olen tietysti saanut kuulla erilaisia kommentteja ja toivotuksia, sanallisia ja sanattomia. Yksikään ei ole ollut loukkaava ja jotkut ovat olleet lohduttavia, valtaosa siltä väliltä. Usea on osannut sanoittaa minun tunteita ja ymmärtänyt juuri miltä minusta tuntuu. Moni on sanonut olevansa sanaton. Minusta se on ollut hyvin sanottu; itsekin olen ollut sanaton kaiken tämän edessä. Minua on myös moni halannut sanomatta mitään; vain katse ja ele ovat kertoneet myötätunnosta ja se on tuntunut juuri oikealta ratkaisulta siinä hetkessä. Ehkä tärkein on se, että uskaltaa kohdata sairastuneen. Näin iso asia elämässä hallitsee valtavasti ajatuksia ja jos kanssakäymisessä toisen ihmisen kanssa asiaa ei sivuta millään tavalla, tuntuu tilanne hyvin kummalliselta, jotenkin epäaidolta. Se että minulle toivotetaan voimia, on aina tuntunut hyvältä.

On oikeastaan erittäin haastavaa toivottaa vastoinkäymisiä kohdanneelle yhtään mitään. Haastavaksi tilanteen tekee se, ettei voi tietää, missä vaiheessa omaa kriisiprosessiaan henkilö on. Minä ainakin tiedän, että sama kommentti kaksi kuukautta sitten ja nyt saattaa kuulostaa korvissani hyvin eriltä. Keskellä kriisiä ihminen on hyvin haavoittuvainen. Tällaisella seesteisellä hetkellä sitä taas osaa jo naureskellakin jonkun suusta päässeelle sammakolle.

Yksi yleinen toivotus, jota itsekin varmasti olen käyttänyt aiemmin, mutta jota osaan nyt varoa, on se, että toivotaan että "kaikki menee hyvin" tai että "kaikki päättyy hyvin". Mikä se "kaikki" on ja mikä se "hyvin" on? Onko kaikki hyvin silloin, jos säilyn tästä hengissä, mutta joudun esimerkiksi leikkausten ja hoitojen takia kokemaan valtavasti kipua ja kärsimystä? Tuossa toivotuksessa keskitytään nimenomaan lopputulemaan ja se on hyvin kaukana siitä hetkestä, jossa henkilö itse kaiken kärsimyksen keskellä elää. Toivotus tuntuu melkein loukkaavalta; siltä ettei minulla olisi oikeutta tuntea ahdistusta kaikesta matkan varrella koetusta. Loukkaukseksi sitä ei kuitenkaan kukaan ole tarkoittanut ja siksi en sitä sellaisena ole halunnut ottaakaan.

Vaikka yleensä elämässään luottaisi siihen, että tätä elämää ohjataan Ylhäältä eikä mikään ole sattumaa, niin vaikealla hetkellä usko siihen saattaa horjua. Ja vaikka usko ei horjuisikaan vaan luottaisi lujasti siihen, että Jumala pitää huolen vaikeallakin hetkellä, niin toisen muistuttamana se saattaa tuntua kipua ja kärsimystä vähättelevänä. Kärsivän korvaan se kuulostaa helposti siltä, että tuon toivottajan mielestä minulla ei ole oikeutta tuntea ahdistusta kaikesta, koska Jumala pitää minusta huolen.

Mutta että pitää kiinni toivosta.
Siinä ei luvata pelkkää hyvää ja kaunista. Siinä ei vähätellä sitä, etteikö kärsimystä olisi ja etteikö sitä saisi olla. Siinä ei arvioida, miltä kaikki tuntuu. Siinä keskitytään tähän hetkeen ja kuitenkin samalla tulevaan. Se tuntuu vähän kuin pelastusrenkaalta, joka ei välittömästi nosta pois pahasta aallokosta, mutta kannattelee kuitenkin sen verran, että pää pysyy pinnalla. Ja siitäkin heijastuu usko ja luottamus siihen, että tässä elämän laivassa on maailman paras Kapteeni.


P.S. Kiitos sinulle, N, joka jaoit minulle ja meille kaikille tämän viisauden.